Ristiinasta.

Talvella vuonna 1823 kulki Juvalla yksi miero-ukko, joka Hevoisineen kävi kylästä kylään kiertämässä, eli kerjäilemässä niin kuin meillä sanotaan. Hänellä ei ollut muuta reissä kuin yksi säkki, joka oli hänen ainua aittansa, ja kussa hään säilytti niitä ruokapalaisia, jotka annettiin hänelle ja hänen Runo-ruunallensa (Pegás). Minä näin häntä Joulu-pyhinnä Vintturin luonna Männymäellä, kussa hään yhellä jalallansa lauleli olven eäressä, ja lauluillansa kootti sinne koko kylänkunnat kuuntelemaan. Hänen nimensä oli Yrjö Hirvoinen, ja sanoi olevasek Ristiinasta kotoisin, ehkei hänellä ollut kotia niin taivaallista. Ite hään oli varsin onnellinen mielestään, ja lauluissaan niin mielullinen, että se heihin unohutti kaikkia muuta. Nähessäin häntä, juohtui minun mieleen Diogenes tynnörinensä, ja oattelin: jos onnellisuus ainoastaan seisoo siinä että olla ilman huoletak, niin ei löyvyk näitä miehiä onnellisempia! Hänen isänsä, samalla nimellä (Yrjö Hirvoinen) oli ollut sotamiessä, ja asunna Ristiinan kirkolla; hänen äitinsä nimi oli Anna Skottman. Ite hään oli jo nuoruutessaan tullut vaivaiseksi oikeesta jalastaan, ettei hään kyenyt käyvä, jostapa Hevoinen oli hänelle tarpeellinen. Hään oli ollut aikanansa tolppari; mutta ne moalliset menot eivät ouk tahtoneet häneltä kävestyä. Hänen vaimonsa Anna Valkoinen — sekin oli ollut roaja-rikko, sillä se oli tullut sokeeksi. Niin että se kyllä näytti meistä ouollen, mistä se lie soanut näitä ilon-aineitansa. Tästäpä nähään että ihmisissä löytyy toinenkin mieli, ei ainoasti se luonnollinen tahi moallinen; ja että tämä toinen mieli ussein näyttäiksen meillen luonottomaksi, koska sillä ei ouk tämä moallinen luonto. Niinpä Ukko Hirvoinen ei pannut suutansa suruillen näistä ruumiillisista murheistansa, mutta hukutti heitä näihin henkellisiin huvituksiin, ja oli lauluissansa varsin onnellinen. Hään piti joulua Juvalla kauvemmin kuin ykskään muu. Ja kuin toisten ilot oli aikoa loppunut, niin silloin Yrjö vielä veisaisi laulujansa kylän raitteilla, ja hujautti heitä kujan-suussa.[40] Minä kuulin että hänellä oli monia äkkinäisiä Runoja, joita en ole ennen kuulut; ja kuin kyselin näitä, niin hään sanoi heijän olevan omatekemiään. Minä otin häntä kanssaini Pappilaan, kussa minä viinalla laulatin kaikkia hänen laulujansa, joista minä tässä toimitan kolmet, jotka ovat minusta niitä paraaimmia. Heissä ei löyvyk mitä myö varsin Runomukseksi kuhumme, kuitenkin heitä luetaan ajan-ratoksi, muihen puutteessa. Runollisessa ansiossa hään ei ouk Ryynäisen kanssa verrattavana — ei ies että olla hänen jälkiimmäinen. Kuitenkin olemme asettaneet häntä tähän, ei hänen Runomuksensa suhteen, mutta näihen runoaineensa suhteen; koska se on tässä ottanut yhtä tarintavaista ainetta (ett historiskt ämne) laulataksensa.

JYRÄNKÖ.[41]

Jos tämä Runo on itestään kehno ja runotoin (opoetisk) niin syy taitaa olla aineessa enemmin kuin laulajassa. Se joka tahtoo vähästä kehua, tahi paisuu tyhjästä, hänestä nauretaan, niin myös hänen puheestaan. Minä en tunnek lukenoonko Heinolaiset tämän Hirvoisen Runon kunniaksensa vai pilkaksensa; mutta kyllä ukko, joka ei lie muita kaupunkia nähnyt, on koittanut, että parraan ymmärryksensä myöten ylistää kaikkia, yksinkin portit ja korstenit. Luulisi tämän hyväksikin kaupunkiksi, josta näin jalosti lauletaan:

Ajattelen ankarasti
Miten virsi veisatahan,
Sana-laskut lauletahan
Suloisesta Suomen-moasta,
Kylän-peästä kuuluisasta,
Herttaisesta Heinolasta,
Jyränköstä jylkisestä.
Siinäpä on kaunis kaupunk'
Suloissesa Suomen-moassa,
Jos on punaiset pytinkit,
Kaikk' on kaksin-kertaisia;
Jotk' on sisältä siniset,
Kullan karrella kuvatut,[42]
Jos on korjat korstenitkin
Katon piällä kaunihisti;
Kuin on muurit mörjättynnä,
Kaklunkit on kaikki tyyni
Mualinkilla mualattunna.
Onpa ovet oivalliset,
Peili-lauvat laitettunna,
Ruusun-kanssa ruusattunna;
Onpa lukotkin lujimmat,
Avaimmet on ankarammat;
Onpa puhtaat porstuatkin.
Kuin on raput rakettunna,
Värin kanssa värjättynnä,
Katoksill' on kaunistettu;
Kartanot on kauniit kaikki
Jylkisessä Jyränkössä,
Kylänpiässä kuuluisassa,
Suloisessa Suomenmuassa.

Onpa selvät sisus-kalut,
Pöyät, kuapit kaunihimmat,
Tuolit, sohvat, aivan sorjat.
Sänkyt, hyllyt, aivan hyvät,
Onpa ikkunat ihanat,
Kuin on lasit laitettunna,
Kartenit on kahen puolen.[43]

Voi sinä jyIkinen Jyränkö!
Kuimma tiijän ajan-tievot,
Tunnen tuossa tunnin miärät,
Kuin on uurit oivalliset
Kammarissa kaikissakin
Nauloillansa näkymässä;
Kuin on selvät seinä-kellot,
Jotk on suatu saliloillen,
Jotka soivatte somasti
Tuossa korviin kuuvellessa,
Kaksin, kolmin kaikkumassa.

Voi sinä jylkinen Jyränkö!
Tämä kylä kuuluisampi
Suloisessa Suomenmuassa.
Asukkaat on ankarammat:
Suomenmuani Muaniherra
Suomen muata suojeloopi,
Halusesti hallisoopi,
Oikeuvet oivaltaapi;
Onpa kanssa Kammareerit
Jylkisessä Jyränkössä,
Kanselia kassomassa,
Jos on Ruunun rotokollat,
Kaikki tyyni Suomen-kartat;
(Pankottain on paperia)
Jos on siitten joka sielu
Suloisesta Suomenmaasta
Ylöspantu pännän kanssa,
Tähän Liäniin laitettunna,
Ise kukin kirkko-kunta —
Papit Herran palveliat
Seurakunnat selvittännä,
Kirkonkirjat kirjuttanna,
Puhunut Puukhollarillen,[44]
Herroillen Herskriivarillen,
Henken-panossa on pantu —
Kaikk' on tiällä Kanselissa
Jylkisessä Jyränkössä,
Löyvetään löysriivälitkin,
Kaikki tyyni karkulaiset.
Siitten suuri Suomenkanssa
Kanselissa kassotahan:
Kuinka huonot huojetaani,
Kutka henkelt' heitetääni,
Kutka pannaan piä-rahoillen,
Asessuorit asettaavat,
Luvun-teossa luvetaan
(Voatiipikin Esivalta
Ruunu-rahan rakennusta.
Valtakunnan vahvistusta.)
Suloisesta Suomen-muasta
Kaikk' oo tiällä Kanselissa
Jylkisessä Jyränkössä.

Tiällä tilat tiiätääni —
Ruotiloista, Numeroista,[45]
Kylän-päitä kysytääni —
Jossa suuri Suomenkanssa
Joka päivä jutteloopi,
Käräjätä kävelööpi.
Silloin suuret Suomenherrat
Atestista aatteloovat
Kuink' on laitettu muan-laissa,
Kuinka virkkoi vierasmiehet,
Kuinka tunnolla totisti,
Kuinka valalla vahvisti.
Konttuorista kohottaavat
Raja-kartat kasseloovat,
Piiri-kirjat perustaavat,
Mitankin nimet nimittäävät,
Jonk' on tehneet Terehtyörit.[46]
Koska piätös piätetähän,
Suomenmuani Muaherra
Silloin kiäntääpi kätensä,
Pännän kanssa piättelööpi.
Tähän lak' on laitettunna,
Kaikki tyyni Kanseliihin
Jylkisehen Jyränköhön.
Näinpä virret veisatahan
Jylkisestä Jyränköstä,
Hallitukset huastetahan
Että tuhmat tuntisivat,
Ymmärs' yksinkertaisetkin
Suloisessa Suomenmuassa,
Oikeuven olennoista;
Kuin on kaikki Kanselissa
Jylkisessä Jyränkössä.

Voi sinä Jylkinen Jyränkö!
Tämä kylä kuuluisampi
Suloisessa Suomenmuassa,
Tallella Ruuniin tavarat,
Raketinkin Ränteri'it,[47]
Makasiinit Suomenmuassa.
Onpa vahvat Välskäritkin
Jylkisessä Jyränkössä,
Tohtoritkin toimelliset.
Asetetut Apoteekit,
Laitettunna Lasareetit,
Jos on siukkoja sisässä,
Sairaita suatetahan
Suloisesta Suomenmaasta.
Tässä köyhät korjatahan,
Ruaja-rikot ravitahan,
Vaivaisetkin vuatitahan,
Ruunun ruuall' ruokitahan;
Vielä rohot ruuan kanssa
Tohtorit ne toimittaavat.
Joka päivä jouvuttaapi
Liäkitykset lähättääpi,
Pitaliset puhistaapi,
Näitä tekis tervehiksi.