[1] Syy tähän viipymiseen luetaan esipuheessa I:seen Osaan XXXIII:llä puoliskolla (Pagina) ja seuravilla.
[2] Lue tästä Otavan esipuhetta.
[3] Tähän luemme e.m. ne "uusiksi" tahi "tämän vuotisiksi" kuhutut Laulut, Virret ja Veisut, joita vuosittain tuuvaan Turusta, ja jotka ovat luonnostaan niin kehnot, että se on kumma jotta heitä ostetaan ja luetaan. Tähän luettaisiin myös ne Topeliuksen Runoissa nimitetyt Nykyisemmet Laulut, ne Oulussa äsken painetut Forteliukselta kootut Suomalaiset Laulut, suurin osa Rénvallin Veisuista, ja joku osa ehkä meijän omistakin laitoksistamme.
[4] Nimittäin sillä tavalla, että mikä on Runomus, olkoon ajatuksessa tahi kielessä, siks' se jääpiki ikuisesti, ikään kuin mikä on soittamus (musik) se on soittamus iankaikkisesti. Muussa tarkoituksessa, niin on Runomisen keto varsin lavea, ja niin lavea että se ulottuu taivaaseen. Hänen juohtumukset ovat myös kirjavammat kuin päivän säteet.
[5] Jos seneistä multa tunnettomat Runojat, (Skalder) tahi Runon-koottajat, tahtoisivat runoillansa lisätä näitä tietojamme, ja tarkoittoo meijän Suomalaisen Runo-Tarinamuksen valaistamista, niin heille oisi tässä tilaisuutta soaha heitä painetuiksi ja kunnollisesti toimitetuiksi, jos lähättäävät heitä mullen postilla tahi matkustavaisten kanssa. Ja tahon minä mielelläinkin, kostoksi, tästä heijän toimeestaan, lähättee heillen kustentamatak yhen kirjan-kappaleen (Exemplar) niistä kirjoista kuhun näitä painetaan. Vielä tahtoisin muistutella, että soisin mielelläin, jos 1) laitettaisiin heihin selitöksiä äkkinäisistä nimistä ja sanoista, 2) että oisivat kirjutettunna sillä kielen-murrella kuin ovat tehtynnäkin, ja 3) että sepittäjöihen nimet ja elämäntievot oisi mainittunna.
[6] Lue tästä, Otavassa I Osa, m.m. Tämä Runomus osoittaiksen e.m. alku-sointumisella (genom alliteration) kussa joka sana ja juotos on jo itekseen sointuva, josta sitä eroitetaan kaikesta nykyisestä runomisesta, jossa aina, kahen, kolmen eli neljän sanan peästä, tavataan loppu-sointumista (slut-rim) johon peästyämmä jo unoutetaan hänen eillimäistä vastaussanansa, ellei sitä hyvin tarkoitetak peähään, joka toas keäntää työksi ja vaivaksi, joka oisi huvitokseksemme. Tällainen vanhan-aikuinen alku-sointuminen tavataan vanhoin Islandilaisten, Anglo-Saksilaisten ja Messo-Göthiläisten runomuksessa, joka toistaa että se on ollut meijän tapainen, tahi että Runomus pohjoisessa on vanhuutessa ollut tois-tapainen piiroksestaan, kuin etelässä.
[7] Otava, 1 Osa, p. 269.
[8] Ensin eroitettiin ne henkelliset aineet, sillä, että Uskomus hävitti sen vanhan Salautsen; siitten eroitettiin ne moalliset aineet, sillä, että Tarinamus, Luonnoisuus (Fysiken) ja Luonon Tietomukset (Natur-wetenskaperna) hävittivät Taikaukset ja muut turhat tietämiset.
[9] Eikä myö muuta tarvihtek, toistamiseksi tämän nykyisen Runomisen luontoa (aineensa suhteen) jos ainoasti nämät kahet sananlaskut: "Noista viisas virren otti, hullun pitkistä puheista, mielettömän lausunnosta"; ja "Siitä viisas virren suapi, jost' ei tuhma tunnekkaan". Jotka sanat myös toistaavat että Runojoissa piti löytyä ei ainoasti runomusta, mutta myös viisautta, jota perustaiksen sen peälle, että meijän Runojat oli muinon meijän viisahimmat miehet.
[10] Koska näissä Runoissa mainitaan (pian kaikissa) vallattomasta elämästä, niin saattaa moni ehkä luulla, että elättiin niinnä aikoina varsin kelvottomasti, koska heillä aina oli näitä aineita; mutta myö uskomme toiseppäin, että olivat siviämmät kuin nykyisin, koska yksi kunnotoin käytös tehtiin (hänen tavattomuutestaan, owanlighet) runoilla kuulluksi ympäri moata. — Niinpä sanoivat: "hyvä kello kauaks kuuluu, paha sanoma etemmäks". Nyt kuullaan tätä järähtämätäk.