Kuin hään kahtoi taivoisehen,
Siirsi sinnek silmiänsä,
(Voi, ihmettä! — mitä näki)
Näki sielä virsuansa,
Taivaan räystäällä, renallaan.
Yks' oil löttöinen jalassa.
Toinen tallus taivahassa;
Siinä paulat paisteloovat,
Tuohet tulta tuiskuavat,
Vilahtaa virsun vitakset.
* * *
Kosk' oil nousuneet Otavat,
Tähet vanhat valaistunneet,
Kirkaistunneet kirjoissamme,
Sillon näimme myö tämänkin,
Virsun vanhan Väinämöisen
lässäpäin ilmaantuvan,
Väilyvän muihen välissä
Kuta lauletaan enemmin,
Somehimmin soitettaneen,
Sitä paremmin paistaavat
Nämät seulaisten sätehet.
Valkiansa varjeloovat
Suomen muinoisat Runojat,
Jotka autuast' asuuvat
Taivaan aukeella aholla,
Vanhanmiehen vainiolla.
Soita, soita Suomalainen
Kaunihisti kanteleellais,
Visusti virren-teollais,
Näillen vanhoillen uroillen,
Miehen kunkin kunniaksi
Suomalaisesta suvusta,
Joita taivaassa tavataan.
Kosk' ei peästä moata myöten,
Eikä merellä mänemään
Tuonek taivaiseen talohon
Sinne ikuisaan Ilolaan,
Niin on mieli miehillemme
Luotu Luojalta hyvältä,
Astuamaan aatoksissaan
Meren yheksän ylitten,
Taivaan puolen kymmenettä,
Aina asti aurinkohon,
Päivän peälle peäsemähän.
Meitä juohutus jokainen
Näissä meijän Runoissamme
Nosteloo moan noroista.
Kantaa taivaan koarehellen.
Ruvetkee siit' runoillenne
Suomen poikoiset poloiset,
Tehkee virret viisahammat
Jotta saisitten sanoa:
"Myö on käyty kerran tuolla
Kaikkivallan kartanossa
Juuri Jumaloin tykönä,
Maistamassa makkeitansa,
Naukeitansa nautimassa,
Jot' ei maistak moan elävät,
Eikä nauti luonnon nauta."
G—nd
Rusi Ryynäinen
Moaninkalta.