Juuri kun Pekka Drufva aikoi vastata, kuului metsästä, kosken yläpuolelta kimakka huuhkaajanhuuto.
"Se ei kuulunut täysin luonnolliselta — se oli varmaankin merkki", sanoi hän.
Nick Truve oli kohottanut päätään ja kuunteli.
"Niin", sanoi hän, "oikeassa sinä olet, minustakin huuto kuului epäilyttävältä. Mutta enpä luule, että se oli Suden ulvontaa. Joku minqualainen intiaani voi olla samoiluretkellä ja antaa merkin toverilleen, että hän on nähnyt tulta."
Nick otti kiväärinsä ja astui kukkulalle, josta oli varsin hyvä näköala joen ja putouksien ylitse. Mutta varjot tiheikössä olivat jo synkät, ja hän saattoi selvästi nähdä vain molemmat rannat. Niiden takana kohosi erämaa mustana ja salaperäisenä muurina. Ei ainoatakaan ääntä kuulunut paitsi kalan loiskinaa vedessä tai pelästyneen linnun rasahtelua pensaikossa. Hän seisoi kauan korkealla paikallaan pyssyynsä nojaantuneena, mutta kun huuhkajan huuto ei toistunut eikä kuulunut eikä näkynyt mitään epäilyttävää, palasi hän tulen ääreen.
Nick Truve oli jo nukahtanut, mutta Pekka Drufva päätti valvoa. — Tuo huuhkaajanhuuto oli herättänyt hänen epäilyjään ja hän aavisti vaaran uhkaavan heitä. Vasta parin tunnin kuluttua, kun ei mitään ollut kuulunut, mikä vähimmälläkään tavalla olisi voinut tehdä häntä rauhattomaksi, antoi hän myöten nukkumishalulleen, kääriytyi vaippaansa ja vaipui nopeasti sikeään uneen, niinkuin väsynyt, nuori mies tavallisesti nukahtaa rasittavan päivän jälkeen. Varmaankin unta olisi riittänyt valoisaan päivään saakka, jollei se odottamattomalla tavalla olisi keskeytynyt.
Hän oli nukkunut jo varsin kauan, kun hänestä äkkiä tuntui siltä, kuin joku olisi kumartunut hänen ylitseen ja tarkannut häntä. Ja tuo tunne oli niin voimakas, että hän heräsi siihen. Avatessaan silmänsä näki hän aamuhämärässä, että joku todellakin katseli häntä, ja se oli täysissä sotavarustuksissa oleva intiaani — Susi.
Joustavana kuin teräsveitsi hän hypähti jaloilleen ja tarttui pyssyynsä. Mutta intiaani oli liian lähellä, jotta Pekka olisi voinut häntä ampua ja sitäpaitsi ei ollut aikaa lataamiseen. Tarttuen pyssynsä piippuun hän aikoi iskeä katselijan pyssynsä perällä maahan ja samalla hän päästi huudon herättääkseen Nick Truven, joka kuorsasi sikeimmässä unessa. Mutta oli jo liian myöhäistä. Ennenkuin hän oli ennättänyt iskeä, ja ennenkuin unimielinen Nick Truve oli ennättänyt nousta maasta, olivat intiaanit, jotka näyttivät ikäänkuin kohoavan suoraan maasta, piirittäneet heidät. He heittäytyivät molempien tiedustelijoiden päälle ja sitoivat heidät ennenkuin nämä ennättivät suuresti vastaankaan panna.
* * * * *
Päällikkö Kirjava Kotka oli yhtä pahasti kuin hänen alamaisensakin joutunut sen pakokauhun valtaan, jonka pelottavat "tulikäärmeet" olivat saaneet aikaan. Samoinkuin toisetkin oli hän juossut henkensä edestä ja juossut hyvin kauan. Mutta vähitellen hänessä heräsi ajatus, että yleinen pako oli ehkä ollut liian hätäinen. Hän tuli ajatelleeksi, etteivät nuo tulikäärmeet olleet vahingoittaneet ketään. Tosin useat hänen miehistään olivat kaatuneet kuin kuolleet maahan, mutta se oli tapahtunut vain pelosta, sillä hetken kuluttua he olivat taas juosseet kuin metsäkauriit.