"Hm", vastasi Nick Truve, "hyvä se olisi, silli pahassa pulassa me olemme, mutta mitä tekemistä isä Campaniuksella voi olla tämän asian kanssa, sitä en käsitä. Hänhän tuomitsee kaikkea noituutta. Häneltä et ole voinut oppia mitään, millä voisit voittaa punanahkojen poppamiehen."
Pekka Drufva ei ennättänyt vastata, sillä samassa saapui Luspa, maqualaisten suuri poppamies paikalle, ja nyt hänellä oli kylliksi tekemistä katsellessaan tätä omituista ilmiötä.
Olisipa voinut luulla, että harmaakarhu olisi astunut kahden jalan varassa neuvottelukokoukseen. Luspalla oli näet päässään karhun pää, jonka tyhjien silmäaukkojen läpi hän katseli eteensä ja jonka avonaisen suun läpi, jota valkeat, kamalat hampaat koristivat, hän puhui. Sen lisäksi hänellä oli, kuumuudesta huolimatta, yllään täydellinen harmaankarhun talja, joka mukautui niin täydellisesti ruumiin mukaan, että se näytti varsin luonnolliselta. Kaulanauhanaan hänellä oli vihreän- ja punaisenkirjava käärme ja sitä paitsi riippui useita kuivattuja käärmeitä, kilpikonnia, yölepakoita ja omituisia kovakuoriaisia siellä täällä karhun turkissa. Kädessä hänellä oli sauva, jonka päänä oli kallo, ja hänen olkapäällään istui elävä korppi, joka silloin tällöin lausui jonkun sanan maqualaisten kielellä, jotka Nick Truven selityksen mukaan merkitsivät: "Luspa on viisaista viisain."
Kun poppamies oli astunut päällikön eteen, kertoi tämä, mitä valkoinen poppamies oli tehnyt sekä mitä Luspalta odotettiin. Tämä sanoi heti olevansa valmis kilpailemaan Ukkosen Veljen kanssa. Hän ryhtyikin heti toimeen. Aluksi hän yritti peloittaa Pekka Drufvaa kaikenlaisilla konsteilla, jotka eivät kuitenkaan tehneet toivottua vaikutusta, sillä Pekka, joka nyt oli hyvällä tuulella, nauroi hänelle vasten kasvoja.
Päällikkö, jonka mielestä tämä alku oli liian lapsellinen ja typerä, kysyi: "Millä suuri taikuri aikoo osoittaa valtaansa vieraan yli?"
"Muuttamalla kalpeanaaman mustaksi puhaltamalla häneen", vastasi poppamies.
Koska se näytti suuresti miellyttävän intiaaneja, ryhtyi hän heti toimeen. Hän asettui kädet selän takana Pekka Drufvan eteen, avasi karhunkitansa auki, niin että siihen olisi mahtunut vangin koko pää, ja alkoi sitten sähisten puhaltaa hänen ylitseen. Pekka Drufva huomasi, että poppamies puhalsi hänen kasvoihinsa mustaa nestettä, jota hänellä oli rakossa suussaan, aivankuin hienoa sadetta olisi tihkunut hänen päälleen, samalla tavalla kuin räätälit ennen vanhaan puhalsivat vettä suustaan kankaan yli, jotta se kutistuisi. Menettely ei ollut erittäin mieluisa vangille, mutta olisihan sitä voinut sattua pahempaakin intiaanien parissa.
Hetken kuluttua puhallus päättyi. Poppamies veti kitansa loitommalle ja näytti riemuitsevin liikkein uhriaan katselijoille. Näiden äänekkäistä hyvä-huudoista saattoi Pekka Drufva päättää, että hän oli musta kasvoiltaan, ja sen hän saattoi todetakin, kun päällikön teltasta tuotiin pieni, halpahintainen peili, joka intiaanien mielestä oli sanomattoman kallisarvoinen vaihtotavara.
Kirjava Kotka oli hyvin tyytyväinen tähän poppamiehen konstiin. Pilkallisella äänellä hän kysyi: "Miltä valkoisesta poppamiehestä tuntuu muuttua mustaksi? Voiko hän tehdä yhtä suuren ihmeen?"
Kun Nick Truve oli tulkinnut kysymyksen Pekka Drufvalle, vastasi tämä: