"Onko se mahdollista! Miten se oikeastaan tapahtuu?"
"Se käy siten, että tehdään matemaattisia laskuja taivaankappalten liikkeistä, mutta minun tietoni eivät riitä tarkemmin selittääkseni sitä asiaa. Siinä kyllin, että he osaavat sen tehdä. Isä Campanius, kelpo kirkkoherramme, joka on huvitettu jos jostakin taivaan ja maan välillä, omistaa tähtitieteellisen kalenterin, ja siinä seisoo sellaisia asioita. Eräänä iltana, ainakin kaksi kuukautta sitten, jolloin istuin hänen tuvassaan juttelemassa hänen kanssaan, kertoi hän, että heinäkuun 26 päivänä tänä vuonna tapahtuu auringonpimennys, joka alkaa viisi minuuttia yli kaksi ja meidän seuduillamme ulottuu kolmeviidettä osaa auringon pinnan yli. No, tuo asia oli jo kauan sitten kadonnut mielestäni, mutta seisoessani puuhun sidottuna ja saatuani tietää, että henkeni pelastus riippui siitä, että voittaisin intiaanien poppamiehen, välähti auringonpimennys äkkiä mieleeni. Heti selvisi minulle, että jos isä Campaniuksen tieto piti paikkansa, niin oli siinä paras pelastuskeino, sillä olin kuullut, että intiaanit pelkäävät hirveästi auringonpimennystä. Siksi tartuin tuohon keinoon, ja onneksi ei isä Campanius ollut erehtynyt. Tuo kelpo kirkkoherra pelasti siten meidät kamalasta kuolemasta, ja niinkauankuin elän olen hänelle siitä kiitoksenvelassa."
"Hm", mutisi Nick Truve epäilevästi, "voisiko pappi todellakin tietää sellaista niin paljon aikaisemmin? Kyllähän hän on oppinut, mutta — — —"
Nick Truve oli varsin hyvin perehtynyt erämaan salaisuuksiin, mutta hänen koulutietonsa olivat hyvin heikot.
Hetken kuluttua valmisti Nick Truve itselleen vuoteen kuivista lehdistä ja vaipui uneen, jota vastoin Pekka Drufva kävi istumaan kalliopaadelle, mistä hänellä valoisassa kesäyössä oli hyvä näköala yli laakson. Tällä kertaa he eivät antaisi yllättää itseänsä. Siksi he olivat päättäneet valvoa vuoroon, ja Pekka Drufva, joka oli nuorempi, oli ensiksi vahdissa.
Kirjavan Kotkan majassa istui, heti sen jälkeen kuin aurinko oli taas kirkastunut, päällikkö itse ja poppamies Luspa, joka oli riisunut karhuntaljan yltään ja näytti nyt tavalliselta intiaanilta. He olivat yksin, sillä päällikkö oli ajanut ulos naiset, ja he keskustelivat auringonpimennyksestä.
"Sinä sanot, viisas Luspa, ettei Ukkosen Veli pimentänyt aurinkoa.
Mutta jollei hän sitä tehnyt, niin kuka sitten", kysyi Kirjava Kotka.
"Aivan varmaan", vastasi poppamies, "olet sinä, urhoollinen päällikkö ja vihollistesi kauhu, nähnyt ennenkin auringon kasvojen pimentyvän, eikä silloin Ukkosen Veljeä ollut lähimaillakaan loihtimassa pimennystä."
"Mutta hänhän sanoi, että aurinko pimenisi jo ennenkuin se tapahtui."
"Viisas päällikkö, minä selitän nyt sinulle, miksikä hän saattoi sen tehdä. Avaa korvasi ja saat kuulla. Kun auringon pyörä tai joku osa siitä pimenee, niin tapahtuu se siksi, että hirvittävä lohikäärme taivaan laelta on päässyt valloilleen ja koettaa nielaista hirveään kitaansa auringon. Mutta se ei onnistu kuin lyhyeksi hetkeksi, sillä nahka lohikäärmeen kidassa ei ole kylliksi tunteeton voidakseen ajan pitkään kestää auringon kuumuutta. Siksi täytyy hirviön hetken kuluttua sylkäistä aurinko suustaan, muuten se polttaisi sen nielun. Siitä johtuu, ettei auringonpimennys koskaan kestä kauan."