Sohvalla, joka oli tehty hienoista pajunoksista ja peitetty antiloopintaljoilla, istuivat molemmat neidot. Lydia oli kalpea ja itkettynyt, vaikka hän yrittikin parhaansa mukaan hillitä itseään. Greta sitä vastoin oli rauhallisempi. Hänen luontainen reippautensa ja rohkea mielensä eivät olleet lannistuneet heidän nykyolossaankaan. Sitä paitsi hän yhäti toivoi pelastusta ja uskoi, että Pekka Drufva tulisi pelastamaan heitä.
Neitosten luona oli vieras. Kaisloilla peitetyllä lattialla istui heidän edessään jalat ristissä allaan nuori, tavattoman kaunis intiaaninainen. Se oli Kovapään lempivaimo, Metsälilja.
Metsälilja oli kasvanut irokeesikylässä, joka oli aivan lähellä englantilaista siirtokuntaa Hudsonjoen rannalla. Jo lapsena hän oli joutunut yhteen englantia puhuvien valkoihoisten kanssa ja oppinut jonkun verran englanninkieltä. Ja Printzin neitoset, joilla oli ollut englantilainen opettajatar heidän asuessaan vielä Ruotsissa, tulivat varsin hyvin toimeen tällä kielellä.
"Onko Valkealla Ruusulla ystävä valkoisen päällikön leirissä", kysyi
Metsälilja Lydialta.
"On kyllä", vastasi tämä, "nuori, kaunis sotilas, joka nyt suree ystäväänsä ja joka kaikeksi onnettomuudeksi oli poissa kotoa noiden kavalien hollantilaisten ryöstäessä meidät. Muuten onnettomuus varmaankaan ei olisi sattunut, sillä hän seurasi usein mukanamme kävellessämme metsässä."
Intiaaninainen kääntyi nyt Gretan puoleen. "Onko Villiruusulla myöskin ystävä?"
Greta tuli hämilleen ja kcetti salata hämmennystään nauramalla. Vihdoin hän vastasi:
"Ei, Villiruusulla ei ole ystävää, mutta ehkä hän saa ystävän aikaa myöten."
"Villiruusu on hyvin nuori", sanoi Metsälilja ja lisäsi sitten: "sieluni silmä näkee, että monet valkoiset miehet kilpailevat hänen suosiostaan, mutta kukaan ei ole mielestään vielä kyllin arvokas kantamaan metsänriistaa hänen isänsä majan oven eteen."
"Kyllä minä tunnen erään", sanoi Greta nauraen, "joka on kantanut paljonkin metsänriistaa isäni taloon, mutta luulenpa sinun olevan oikeassa siinä, kaunis Metsälilja, kun sanot, ettei hän pidä itseään kyllin arvokkaana."