Peter Irgens kalpeni ja näytti kiusaantuneelta. Mietittyään hetken aikaa hän sanoi:
"Irokeesit ovat urhoollisia ja he ripustavat valkoisten miesten luut valkenemaan majojensa ovien! yläpuolelle."
"Kuolema on urhoollisuutta voimakkaampi ja kuolema asustaa valkoisten miesten putkissa. Kun irokeesit palaavat kyliinsä, puuttuu moni rohkea mies heidän paristaan ja monet lesket ja isättömät lapset itkevät. Tahtooko Vesirotta ottaa elättääkseen leskiä ja isättömiä?"
Peter Irgensin mielestä oli parasta olla vastaamatta tähän kysymykseen. Sen sijaan hän sanoi: "Parasta olisi heti naittaa valkoiset neidot. Kun valkoiset miehet saavat kuulla, että niin on käynyt, huomaavat he, että heidän on turha lähteä irokeesejä vastaan taistelemaan. Sitä paitsi, jos me palaamme lujiin kyliimme pohjoisessa, niin valkoiset sotamiehet kieltäytyvät seuraamasta meitä erämaahan. Kilpikonna ei ole vaarallinen antiloopille, joskin sillä on terävät ja kovat leuat. Viettäkäämme häitä vielä tänä iltana ja anna paluukäsky."
Hollantilaisella ei ollut paljon iloa tästä viekkaasta neuvostaan. Sen sijaan että päällikkö olisi talttunut, hän suuttui vain yhä enemmän. Hänen silmänsä säihkyivät tulta ja hän tarttui tomahawkinsa varteen tavalla, jotta Peter Irgens väistyi pelästyneenä syrjään.
"Sinun neuvoistasi", ärjyi hän, "olen saanut kyllikseni. Valkoisen päällikön tyttäristä ei sinulla ole enää mitään sanomista, ja varo itseäsi, jos sinun tai poikasi jalat lähestyvät heidän telttaansa. Valkoiset neidot ovat meidän panttivankejamme, ja vapauttamalla heidät me hankimme itsellemme luvan palata kotiimme, jos onni olisi meille vastainen. Mutta että heidän silloin pitää olla koskemattomia sen kai Vesirotankin pitäisi ymmärtää. Ei, sen sijaan saat heti lähteä Fort Nassauhin ja käskeä päällikköä lähettämään yhtä monta sotamiestä avuksemme kuin mohikaaneillakin on."
Kuullessaan tämän käskyn, joka lausuttiin lujalla äänellä, kävi Peter Irgens kovin hämilleen. Mietittyään hiukan, jona aikana hän ei uskaltanut katsoa irokeesiä silmiin, vastasi hän:
"Se mitä pyydät minulta, Kovapää, on mahdotonta ja minä selitän sinulle suoraan, minkä vuoksi. Fort Nassaun päällikkö, Andreas Hudde, ja minä emme enää ole ystäviä. Me jouduimme pahaan riitaan ja siksi minä viime syksynä poistuin Fort Nassausta ja tulin sinun luoksesi. Ja vielä kireämmiksi meidän välimme tulivat, kun poikani, joka oli tiedustelija ja metsästäjä hollantilaisen siirtolan palveluksessa, karkasi Fort Nassausta ja seurasi minua. Jos minä tulisin nyt sinne irokeesien lähettiläänä, niin seuraus olisi, ettet saisi sieltä apua, ja että minut heitettäisiin tyrmään, jolloin kadottaisit hyvän pyssyn sekä uskollisen ystävän."
"Kauan olenkin epäillyt", vastasi päällikkö vavisten vihasta, "että
Vesirotalla on kaksi kieltä! suussaan, mutta nyt sen tiedän. Etkö
vakuuttanut minulle moneen kertaan, että voisit hankkia minulle apua
Fort Nassausta, jos se olisi tarpeen? Mutta —"
Ei tiedä, miten tämä keskustelu olisi päättynyt — ehkäpä Peter Irgens olisi kadottanut päänsä, sillä Kovapää oli hirveän vihoissaan — jollei viime tingassa se olisi kehkeytynyt intiaanin hyökätessä telttaan ja kiireisesti kertoessa, että kaksi miestä, valkoinen ja mohikaani, hiiviskeli leirin lähettyvillä ikäänkuin väijyen jotain.