Nojautuneena keihääseensä seisoi Villisika valkoisten neitojen teltan edessä ja tuijotti järvelle. Sillä puolellahan piti jotakin tapahtua, ja siksi hän suuntasi katseensa sinne, kääntämättä huomiotaan muuhun osaan leiriä. Vihollisia ei ollut näillä seuduin, korkeintaan saarella, vaikkei hän oikein siihenkään uskonut, niin ettei vahtiminen suurta vaivaa tuottanut. Bisamirottahan oli vienyt mukanaan vahdit porteilta, sehän todisti parhaiten, ettei siltä puolen mikään vaara uhannut.
Tuli saarella paloi yhä kirkkaammin, mutta ei ainoatakaan ihmisolentoa näkynyt tulen ääressä. Hetken kuluttua hän oli näkevinään vedenpinnalla, saaren ja rannan välissä tummia varjoja, jotka liikkuivat saarta kohti. Varmaankin siinä Bisamirotta ja hänen toverinsa sousivat salaperäistä vihollista vastaan.
"Eivät he löydä sieltä muita kuin kummituksia", mutisi Villisika.
Juuri kun hän oli päässyt tähän lopputulokseen, tunsi hän vahvojen käsivarsien tarttuvan kiinni ja ennenkuin hän ennätti ruveta vastarintaan, makasi hän aseettomana maassa ja intiaani, välkkyvä tikari kädessä, painoi polvellaan häntä rintaan kuiskaten:
"Ole vaiti tai kuole — — —"
Villisika oli kernaammin vaiti. Samassa ilmestyi valkoinen mies pimeästä ja Villisika sidottiin käsistä ja jaloista ja kapula pantiin hänelle suuhun.
Nyt teltan oviverho siirtyi syrjään ja Lydia ja Greta Printz astuivat ulos, täysin valmistuneina pakoon. Nähdessään pelastajansa unohti Greta ilossaan kaikki sovinnaisuuden säännöt ja heittäytyi Pekka Drufvan kaulaan. Onnen huumeessa heidän huulensa yhtyivät.
"No mutta Greta", huudahti Lydia varsin kovalla äänellä, mutta hänen nuhdesaarnansa keskeytyi huutoon, joka heti sai hänet vaikenemaan. Kaketu oli herännyt, nähnyt neitojen pakenevan teltasta ja seisoi nyt huutaen teltan ovella. Mutta hänen huutonsa ei toistunut enää. Kaketu joutui saman kohtalon alaiseksi kuin Villisikakin ja laskettiin maahan tämän viereen.
"Se olisi harmillista", sanoi Pekka Drufva, joka nyt oli ennättänyt virota suudelmasta, "jos hänen huutonsa on herättänyt naiset leirissä. Tosin meidän ei tarvitse pelätä heitä, mutta he voisivat nähdä, mitä tietä me pakenemme ja uhuttaa takaa-ajajat kintereillemme."
Tämä pelko oli kuitenkin turha. Jos joku nukkuvista naisista oli herännyt huutoon, niin luuli hän varmaankin, että joku villi eläin oli päästänyt tuon äänen.