"Olin kyllä, teidän armonne!"
"Muistatko kiivasta ottelua Disnan soilla, missä puolalaiset väijyivät meitä aikoen ylivoimallaan musertaa meidät — sanohan, muistatko sitä?"
"Muistan, se ei koskaan katoa mielestäni."
"Hyvä, niinpä minä kerron sinulle pienen jutun siitä taistelusta. Koska puolalaisten hyökkäys oli varsin odottamaton — me olimme useamman kerran karkoittaneet heidät pakosalle — niin jouduimme alussa hiukan epäjärjestykseen, mutta varsin pian me toinnuimme ja annoimme puolalaisille aika lailla selkään. Mutta taistelun kestäessä tuli hevoseni ammutuksi, ja mikä vieläkin pahempi, olin joutunut erilleni miehistäni, niin että sätkyttelin aivan yksin maassa koettaessani irtaantua jalustimista. Viisi, kuusi puolalaista ratsumiestä lähestyi nyt minua aikoen ottaa minut vangiksi. Yhden heistä sain ammutuksi, mutta toinen oli tarttunut suitsiini ja kolmas hyökkäsi takaa kimppuuni. Synkältä maailma sinä hetkenä minusta tuntui, varsinkaan kun en voinut saada jalkaani jalustimesta irti. Viime hetkessä kiiruhti luoksi eräs Upplantilainen korpraali. Hän oli yksin, mutta oikea miesten mies hän oli. En koskaan voi unohtaa kuinka reippaasti hän iski vihollisten keskelle. Minä autoin tietenkin häntä, sillä vihdoinkin olin saanut jalkani vapaaksi, ja me karkoitimme puolalaiset pakosalle useampien sorruttua paikallaan. Sillä välin oli taistelu vetäytynyt toisaalle, ja me kaksi olimme yksin tiheikössä. Minä etsin taskustani jotain, mitä olisin voinut antaa pelastajalleni palkinnoksi, mutta Jumala paratkoon, en löytänyt mitään, varmaankin taistelun tuoksinassa olin kadottanut rahakukkaroni. Silloin minä sanoin: 'Tule joskus telttaani, ja jotta varmaan tuntisin sinut tullessasi, annan sinulle tunnussanan, jonka tullessasi voit toistaa.' Sitten korpraali antoi minulle hevosensa, ja sen selässä minä ratsastin miesteni luo. Sitä ennen olin kuitenkin kysynyt korpraalilta hänen nimeään ja hän vastasi 'Drufva.'"
Tarkastettuaan vieläkin hetken aikaa kersantti jatkoi Jaakko De la
Gardie:
"Mutta Drufva ei tullut koskaan. Silloin aloin tiedustella sen nimistä korpraalia, ja sain kuulla, että sellainen olikin olemassa, mutta Disnan taistelussa hän oli hävinnyt. Luultiin hänen kaatuneen, ja samaa luulin minäkin."
"Hän joutui vangiksi. Tuskin sotaherra oli ratsastanut pois, kun joukko puolalaisia saapui häntä etsimään. Minä en päässyt pakoon, vaan olin pakotettu antautumaan vangiksi."
"Sinä se siis olit?"
"Aivan niin."
"Mikä oli tunnussana?"