"Nyt nöyrä pyyntöni ja rukoukseni tarkoittaa toista, nimittäin poikaani, joka parasta aikaa nääntyy vankilassa."
"Mitä nuorukainen on sitten tehnyt?"
"Ampunut yhden kuningattaren hirvistä."
"Jumalan kiitos, ettei mitään pahempaa. Kerro koko asia yksityiskohtiaan myöten."
Kersantti teki niinkuin pyydettiin. Kun hän oli lopettanut kertomuksensa, sanoi De la Gardie:
"Minä lähden nyt neuvoskuntaan ja esitän siellä poikasi asian. Sillä välin sinä viivyt minun talossani, syöt aamiaista — näethän, että pöytä on katettu — ja lepäät sitten merimatkan jälkeen. Meri-ilma väsyttää. Palattuani juttelemme edelleen."
Niin, kersantti söi kalkkunapaistia hopealautaselta ensi kerran eläissään ja nukkui sen jälkeen pehmeillä untuvapatjoilla. Ainoa mikä vaivasi häntä oli se, että niinpiankuin hän hiukankin liikahti, palvelija heti kumarsi maahan saakka.
Valtaneuvos palasi aikoinaan kotiin:
"Minä ehdotin, että poikasi vapautettaisiin heti ilman muuta. Mutta toiset eivät suostuneet siihen. 'Jos me annamme niin paljon myöten', sanoivat he 'niin ajan pitkään ei ole ainoatakaan jaloa otusta enää metsissämme!' Sen sijaan päätettiin, että nuorukainen lähetetään, vapaana miehenä eikä suinkaan vankina, siirtokuntaamme Uuteen Ruotsiin Pohjois-Amerikassa. Siellä on kylliksi tilaa reippaalle nuorukaiselle ja vapaasti tilaisuutta metsästykseen innokkaalle metsämiehelle. Ja muutaman vuoden kuluttua hän voi palata kotimaahan varakkaana miehenä. Uuden Ruotsin kuvernööriksi on nimitetty eversti Printz, ja syksyllä hän lähtee Göteborgista matkalle kahden aluksen kera. Hänen mukanaan poikasi saa matkustaa."
Kersantti kiitti kyynelsilmin.