"Ja toinen asia vielä. Minä en salli, että sinä edelleen asut Ahvenanmaalla torpan pahasessa, jossa voit toisenkin kerran joutua kärsimään nälkää niinkuin viime talvena. Torpan saat kyllä myödä. Sen sijaan saat käytettäväksesi soman ja hauskan tuvan minun maatilallani Jakobsdalissa Edsvikenissä. Elatuksesi saat talosta, mutta muuten voit tehdä ja toimia mitä mielesi tekee. Koska sinä valtion palveluksessa olet tullut rammaksi etkä siis kykene yksin ja naistesi avulla pitämään huolta muutostasi, niin on valtioneuvosto päättänyt antaa apulaiseksesi vangin n:o 96, Pekka Drufvan ja hän saa olla luonasi syksyyn saakka sillä ehdolla kuitenkin, että sinä menet hänestä takuuseen, niin ettei hän karkaa eikä ole saapumatta Göteborgiin määräaikana, jolloin retkikunta lähtee Uuteen Ruotsiin."
Jos kersantti Drufva olisi voinut langeta polvilleen valtaneuvoksen eteen, niin olisi hän varmaan ilossaan sen tehnyt. Mutta koska se oli hänelle mahdotonta, ilmaisi hän kiitollisuutensa vain sanojen muodossa, mutta vähemmän lämpimiä ne siltä eivät olleet.
Samana päivänä illan suussa kersantti matkusti takaisin Ahvenanmaalle, mutta nyt hänellä oli Pekka Drufva seurassaan, joka oli aivan mieletön ilosta.
Kaikki kävi niinkuin valtaneuvos De la Gardie oli käskenyt. Jo ennen juhannusta oli kersantin onnistunut myödä torppansa Ahvenanmaalla ja muuttaa perheineen Jakobsdaliin, missä hänelle kauniin järven rantaan oli rakennettu soma mökki. Täällä hänen hyväntekijänsä, valtaneuvos kävi häntä tervehtimässä viettäessään kesää maatilallaan. Melkein yhdenikäiset sotilaat juttelivat silloin sotamuistoistaan ja huolimatta erilaisesta arvostaan ja yhteiskunta-asemastaan heistä tuli melkein eroamattomat ystävät.
Lokakuussa Pekka Drufva matkusti Göteborgiin ja sieltä Fatme-nimisellä laivalla hän läksi Uuteen Ruotsiin Delawarejoen rannoille. Samassa laivassa matkusti myöskin uusi kuvernööri, Johan Printz perheineen.
Entäs Rapatalon Lassi?
Hänen kävi huonosti, niinkuin sellaisen miehen tulikin käydä. Ahvenanmaalaiset huomasivat hyvinkin pian, mikä osa hänellä oli ollut hirvenjahdissa, ja vaikkei laki voinutkaan saada häntä edesvastuuseen, tuli kaikkien halveksuminen hänen osakseen.
Siitä oli seurauksena, että hän alkoi juopotella eikä hoitanut taloaan. Pian hänen oli pakko myödä se, ja sitten hän läksi Tukholmaan sekä sieltä merille. Minne hän sitten joutui, sitä ei kukaan Ahvenanmaalla tiennyt.
VIIDES LUKU.
Uuden Ruotsin uutisasutuksella.