Itäpuolella suurta aukeamaa, jossa suuri nuotio oli sytytettynä, oli pieni kukkula, jolla kasvoi tiheää nuorta näreikköä, muodostaen suoranaisen tiheikön. Se oli siksi korkea, että se varjosti täydellisesti sen takana olevan maan. Pimeys oli siellä sitä syvempi, kun tuli valaisi aukiota. Tähän pimeään näreikköön Pekka Drufva ja Mugalla nyt pyrkivät, levättyään hiukan kiivaan taistelun jälkeen. He pysähtyivät tiheikön läheisyydessä, ja Pekka Drufva kuiskasi Mugallan korvaan:
"Sinä näet vangin tuolla, puuhun kytkettynä, vähän matkan päässä nuotiosta. Hiivi niin lähelle kuin mahdollista pysytellen kuitenkin varjossa. Ja kun se, mitä minä olen ennustanut, on tapahtunut, niin hyökkää paikalle ja katkaise hänen siteensä välittämättä vahdeista, vaikka ne vielä vartioisivatkin puuta, jota minä suuresti epäilen. Ota hänet mukanasi tiheikköön. Siellä sinä tapaat minut ja me koetamme yhdessä päästä rantatörmälle, jonne Lentävä Orava on luvannut sillä välin tuoda miehensä."
"Mugalla tahtoo tehdä parastaan", vastasi tämä, ja sitten he erosivat.
Pekka Drufva ryömi näreikköön.
Loimuavan nuotion ääressä, johon alituisesti heitettiin polttopuita, istuivat Sudet tiheissä joukoin. Pieni ryhmä oli kuitenkin hiukan syrjässä muista. Siihen kuului Kirjava Kotka sekä muutamia maquelaisten vanhimpia ja arvossapidetyimpiä miehiä. Kostealle maalle levitetyillä kaislamatoilla he istuivat jalat ristissä ja polttivat pitkiä piippujaan, jotka olivat samanlaisia kuin delawarienkin. Arvokkaasti vetäessään sauhujaan he keskustelivat päivän tapahtumista. Vanhemmanpuoleinen intiaani, Majavantappaja, oli puheenvuorossa.
"Kun Majavantappaja oli nuori, näki hän kerran koiran, joka loikoi kylän portin ulkopuolella ja pureskeli rasvaista lihapalaa. Samassa koira huomasi, että vieläkin suurempi lihapala oli ripustettu paaluille kuivamaan. 'Sen minä haluan saada', tuumi koira. Hän heitti lihapalansa maahan ja alkoi hyppiä tavotellakseen toista palasta. Mutta vihdoin hän huomasi, että se riippui liian korkealla. Harmissaan se palasi entisen palansa luo. Mutta sitä ei ollutkaan enää olemassa. Kettu oli pitänyt varansa ja varastanut sen koiran hyppiessä. Eivätköhän maquelaiset ole nyt tehneet samalla tavalla? Me tavoittelemme valkean miehen henkeä ja meiltä menee sen vuoksi kalliit lunnaat hukkaan. Sillä, uskokaa minua, kalpeakasvoa ei koskaan tuoda kahlehdittuna meidän leiriimme. Delawarit panevat aivan liian suurta arvoa salamaan, jota hän kuljettaa mukanaan putkeen kytkettynä. Nuoret miehemme iloitsevat hetken aikaa nähdessään mohikaanin kituvan kaakinpuussa. Mutta mitä lyötyä meillä on siitä? Sen sijaan me voisimme palata kotiin suuret ja hyödylliset rikkaudet mukanamme, jos olisimme suostuneet. Lentävän Oravan tarjoamiin lunnaihin. Minä olen puhunut."
Kirjava Kotka tiesi vallan hyvin, ett'ei Majavantappaja yksin ollut tätä mieltä, ja jos hän tahtoi säilyttää valtansa, täytyi hänen pelata ulos valttinsa. Voidakseen arvostella minkä vaikutuksen hänen puheensa teki kuulijoihinsa, tahtoi hän katsoa heitä suoraan silmiin. Ja siksi hän nousi pystyyn ja asettui puhuessaan seisomaan selin tuleen.
"Majavantappaja on hyvin viisas", sanoi hän, "mutta vanhuus on himmentänyt hänen silmänsä. Hän ei huomannut kuinka monta maquelaisten parhaista miehistä kaatui taistelussa kalpeakasvoisen salaman iskusta. Tahtooko Majavantappaja elättää niitä vaimoja, jotka ovat nyt jääneet leskiksi, tai lapsia, jotka ovat tulleet orvoiksi? Mutta jos me ripustamme kalpeakasvon sormet oviemme yläpuolelle, niin naiset ja lapset tuntevat suloisen koston tyydytystä."
Hän vaikeni hetkeksi ja huomasi suureksi tyydytyksekseen, että useimmat kuuntelijoista hyväksyivät hänen sanansa. Sitten hän jatkoi:
"Majavantappaja on hyvin viisas, mutta vanhuus on tylsistyttänyt hänen muistinsa, aivankuin hänen kivikirveensä terän. Muuten hän tietäisi, mikä merkitys kilpikonnien suvulla on suuren ja mahtavan Mohikaaniheimon parissa. Jos mohikaanien kylissä tulisi tunnetuksi, että delawarit antoivat nuoren kilpikonnan, heidän vieraansa, kuolla kaakinpuussa siksi, että he panivat enemmän arvoa kalpeakasvoon, niin he kaivaisivat sotatapparansa esille ja hyökkäisivät vanhojen liittolaistensa kimppuun kernaammin kuin kärsisivät sellaista häpeää! Ja silloin delawarit joutuvat vaikeaan pulmaan. Uskokaa minua! Lentävä Orava on ovela kettu ja hän tietää, että kalpeakasvoja on paljon joen rannassa ja ettei niiden Manitu pidä kostosta, mutta että kilpikonnien jalo suku sen sijaan on hyvin pieni ja että heidän Manitunsa vaatii kostoa. Senpä vuoksi hän kernaammin uhraa kalpeakasvon kuin mohikaanin. Ennen aamun valkenemista on kalpeakasvo leirissämme."