"Minä olin siis sittenkin oikeassa", huokasi Gertrud, lisäten:
"Seisooko siinä todellakin, että hän on vangittu — eikä murhattu?"
"Niin, niin siinä seisoo", vakuutti Pekka Drufva.
"Mutta", huudahti pastori Campanius, "miten te voitte lukea noin paljon noista yksinkertaisista nahkahihnoista?"
"Te näette tässä leveän, mutta varsin lyhyen hihnan, joka on leikattu poikki vyöstä. Siinä riippuu seitsemän kapeaa hihnaa, kaksi valkoista ja viisi punaista. Ja toinen valkoisista ja viisi punaista hihnaa ovat sidotut toisen valkoisen ympärille. Jos tarkastamme lähemmin sitä valkoista hihnaa, joka on toisten vangitsema, niin on siinä karhun kuva. Karhu on delawarekielellä 'mack', siis tämä hihna tarkoitta; Mack ystäväämme. Jos tarkastamme toista valkoista hihnaa, niin on siihen piirrettynä vesirotan kuva, jolla intiaanit tarkoittavat hollantilaisia. Viidessä punaisessa hihnassa on nuolen kuva, irokeesien merkki. Tämä merkitsee siis: Mack on yhden hollantilaisen ja viiden irokeesin vankina."
Niin, tämä selitys oli pastorin mielestä varsin oikea.
"Mutta", sanoi hän, "mistä sinä sitten näet, että Uncas tahtoo auttaa sinua etsimään Mackia?"
"Tästä leveästä hihnasta, jossa on ainoastaan kuvamerkkejä. Tässä näette koko rivin kuvia. Ensin kilpikonnan — se tarkoittaa Uncasia, sillä se on hänen sukumerkkinsä. Sitten käsi — Uncas tahtoo ojentaa kätensä, s.o. auttaa. Sitten on vasama — se olen minä. Siis hän tahtoo auttaa minua. Sen jälkeen seuraa anturoita ja lopulta karhun kuva. Anturat merkitsevät jälkiä ja karhu Mackia. Siis: Uncas tahtoo auttaa Ukkosen Veljeä etsimään Mackia. Ymmärrättekö nyt?"
Niin, he ymmärsivät. Ja varsinkin pastori, joka aina siitä saakka, kun hän oli tullut Uuteen Ruotsiin, oli innolla tutkinut intiaanien kieltä, oli ihastunut päästessään hiukan perille heidän kirjoitustaidostaan.
Pekka Drufva kääntyi intiaanipojan puoleen ja sanoi delawarekielellä:
"Sano Uncasille, että hän huomis-aamuna, kun aurinko seisoo idässä puiden latvojen tasalla, tulee minua vastaan Mackin tuvalle."