Styvertsen, "Hyvien Tavaroiden Isä", oli kuitenkin niin täydellisesti perehtynyt intiaanien tapoihin ja tottumuksiin ja oli niin hyvin opettanut apulaisensa että kauppa sujui varsin nopeasti. Toinen joukko toisensa jälkeen päästettiin paalutuksen sisäpuolelle. Harvoin kuitenkaan sellaiset markkinat, kuin kysymyksessäolevat, saattoivat päättyä lyhyemmässä ajassa kuin viikossa.
Nyt, niinkuin sanottu, oli ensimäinen markkinapäivä. Päivällisen aikana ilmoitti sotilasvahti kukkulalta, että joukko intiaaneja, luultavasti maalaisia, oli tulossa rantaan joen toisella puolella. Aikoivatko Sudet nyt jo hyökätä? Niin, sitä ei ollut hyvä tietää. Kaikissa tapauksissa käski Styvertsen vahvistaa rantavahtia. Sitä paitsi lähetettiin sana intiaanileireihin metsään, että minqualaisten tuli olla valmiina sotaan.
Seuraava ilmoitus kuului, että viidettäsataa maqualaista oli pystyttänyt leirinsä toiselle rannalle.
Styvertsen päätti antaa kaupanteon jatkua häiriytymättä. Hänen ei tarvinnut katua tätä tyyntä myrskyn edellä, sillä epäilemättä se teki hyvinkin valtavan vaikutuksen vihamielisiin intiaaneihin. Ja toiselta puolen ystävällismieliset intiaanit tunsivat suurempaa turvallisuutta nähdessään, miten rohkeat valkoiset olivat.
"Ukkosen Veli lyö heidät mäsäksi, jos he tulevat joen poikki", tuumattiin leiritulien ääressä.
Äkkiä ilmestyi kanootti joelle. Siinä istui yksinäinen intiaani keihäs kädessä, johon oli kiinnitetty vampumi.
Se oli rauhanmerkki, jota ei voitu käsittää väärin.
Intiaani sai nousta maihin. Hän ilmoitti, että suuri maqualaisten päällikkö, Kirjava Kotka, halusi kahden miehen seuraamana käydä tervehtimässä Hyvien Tavaroiden Isää.
Styvertsen vastasi, että päällikkö oli tervetullut, ja ryhdyttiin toimenpiteihin hänen vastaanottoaan varten.
Pekka Drufva kuului rantavahtiin ja hänen paikkansa oli juuri sillä kohtaa, missä Kirjava Kotka nousi maihin. He tunsivat kumpainenkin toisensa, päällikkö ei ollut tietävinään, että hän oli nähnyt pelättävimmän vastustajansa, mutta nopea katse, joka kiintyi Pekka Drufvaan, ilmaisi kuitenkin hehkuvaa vihaa, johon sekaantui myös hiukan pelkoa.