"Sinä olet parantumaton epäilijä", vastasi Styvertsen nauraen. "Toivottavasti on sinulla vahvempi usko mitä kristinuskon oppiisi tulee, sillä muuten ei isä Campanius ole sinuun tyytyväinen ensi lukukinkereillä."
Tuli ilta ja vielä lisäksi hyvinkin pimeä ilta, sillä taivas oli pilvessä, vaikkei vielä satanutkaan. Päivä oli ollut rasittava, niin että jokainen pyrki hyvissä ajoin levolle, varsinkin kun seuraavana aamuna täytyi varhain olla liikkeellä. Vahdit olivat entisillä paikoillaan, mutta muuten ei oltu ryhdytty minkäänlaisiin varokeinoihin. Siitä saakka kuin retkikunta oli saapunut tälle paikalle, olivat tiedustelijat vuoron perään vahtineet yöllä hiukan kauempana leiristä kuin minne vahtien silmä kannatti. Nyt oli Mugallan vuoro ja hän oli hyvissä ajoin lähtenyt lähiseuduille. Pekka Drufva ja Nick Truve sen sijaan olivat panneet maata telttaan, joka heille oli luovutettu.
Pekka Drufva ei saanut kuitenkaan unta silmään. Levottomasti hän heittelehti kuusenhavuista tehdyllä vuoteellaan, ihmetellen kuluisiko tämä yö rauhallisesti. Hän epäili sitä. "Minä näin Kirjavan Kotkan silmistä", kuiskaili hän itsekseen, "että hänellä oli paha mielessä ja että kostoajatukset kiiluivat hänen leimuavan katseensa pohjalla. Kunpa Styvertsenin herkkäuskoisuus ei syöksisi meitä vaaraan! No, yhdessä suhteessa onnistui kuitenkin varotukseni. Lentävä Orava ja hänen miehensä ovat paikalla."
Vähitellen väsymys voitti kuitenkin hänet ja hän vaipui uneen.
Miten kauan hän oli nukkunut, sitä hän ei selvästi tiennyt, mutta äkkiä hän heräsi siihen, että käsi laskeutui hänen olkapäälleen. Hämärässä hän oli näkevinään, että intiaani seisoi hänen vuoteensa ääressä ja hän kohosi unenpöpperössä ja pelästyneenä pystyyn. Mutta niinpiankuin intiaani alkoi puhua, rauhoittui Pekka Drufva, sillä hän tunsi hänet ystäväkseen Mugallaksi.
"Ukkosen Veli", sanoi tämä, "hiero uni silmistäsi ja herätä leiri, sillä Sudet ovat hiukan eteläpuolella leiriämme kulkeneet joen poikki ja tunnin kuluttua valkeat miehet saavat kuulla heidän sotahuutonsa."
Samassa silmänräpäyksessä Pekka Drufva oli jalkeilla. Ensin hän herätti Nick Truven ja pyysi sitten Mugallan varottamaan Lentävää Oravaa, jonka leiri oli kukkulan toisella puolen. Sitten hän läksi itse Styvertsenin telttaan ilmoittaakseen asiasta päällikölle ja lähetti Nick Truven samassa asiassa sotilasvahdin luo.
Parin minuutin kuluttua koko leiri oli jalkeilla. Neuvottelua pidettiin päälliköiden, Lentävän Oravan ja molempien valkoisten tiedustelijoitten kesken miten olisi nyt parasta ryhtyä puolustukseen. Kukkula, missä sotamiehet olivat vahdissa, oli paras puolustusasema, mutta jos päävoima siirrettäisiin sinne, niin olisi vaara lähellä, että veneet ja niiden lasti kadotettaisiin. Ja sitä Styvertsen ei tahtonut millään ehdolla, yhtä vähän kuin jakaa kahteen osaan joukkonsa, joka oli vähäinen vihollisen suureen voimaan nähden. Jonkun aikaa epäröityään he päättivät kaikessa kiireessä rakentaa puista ja pensaista, joita varsin suuressa määrin oli kaadettu markkinapaikalta, sekä laudoista, pukeista ja laatikoista puolikuun muotoisen sulun venevalkaman eteen, jonka takana olisi tilaa myös intiaaneille. Tämä suojus varjelisi erinomaisesti nuolia vastaan, ja niillä 17 kiväärillä, jotka olivat puolustajien käytettävinä, arveltiin hyvin voitavan pitää puoliaan ylivoimaa vastaan. Avuliaista käsistä ei ollutkaan puutetta, ja tavattoman lyhyessä ajassa tilapäinen sulku saatiin valmiiksi.
Melkein samassa hetkessä kajahti Susien sotahuuto, joka ilmaisi samalla kertaa sekä hurjuutta ja verenhimoa että vihaa, kun heidän ei ollut onnistunut yllättää leiriä. Ensimäinen hyökkäys torjuttiin loistolla ja se maksoi Susille monta kuollutta ja haavoittunutta. Taistelu keskeytyi vähäksi aikaa, ja sillä välin puolustajat vahvistivat vielä vallituksiaan.
Pahaksi onneksi oli varsin pimeä sinä yönä, niin että oli melkein mahdoton osua tarkasti, ainakin pitemmän matkan päästä. Sen vuoksi oli vaikea pitää vihollista kylliksi loitolla, missä kieltämättä piili suuri vaara, heitä kun oli paljon enemmän kuin toisia. Tuntui siltä, kuin koko niitty olisi ollut täynnä vihollisia, vaikkei heitä voitukaan nähdä.