"Onko hän sitten käynyt uudelleen kaupustelijan luona?"
"Minä lähetin hänet… Olen kutsunut voudin kaikkine väkineen täksi illaksi luokseni voudintaloon… Siten hän toivoakseni on ainakin täksi vuorokaudeksi jättävä teidät rauhaan."
"Suotte minulle hyvää, Hannu kreivi, ja asiain näin ollen en ainoastaan minä, vaan kaikki taalalaiset jäävät siitä teille kiitollisuudenvelkaan…"
"Kun sitten palvelijani", keskeytti kreivi, "tuli voudin puheille, oli siellä muuan Pyhän Dominikaanimunkiston munkki…"
"Mustamunkkiko?" huudahti Engelbrekt jotenkin kiivaasti.
"Niin, dominikaanimunkki … hän oli tavattoman pitkä, sanoi palvelijani."
"Johannes, ei … mahdotonta, mahdotonta", sanoi Engelbrekt, sentään enemmän itsekseen, kuin vastaukseksi kreivin kertomukseen.
"Olisiko teillä syytä ruveta epäilemään tätä miestä?" kysyi kreivi.
"Ei, ei … en halua edes tietää mitä palvelijanne kuuli, jos hän jotakin kuuli heidän puheestaan."
"Vähän hän kuulikin", sanoi kreivi, "vouti vaan näytti hyvin iloiselta ja kiitti ystävällisesti tuota pitkää munkkia."