Molemmat olivat rauhan koteja ja tukia, kirkko ylävämmällä paikalla, ammattikunnan huone taas ikään kuin keskellä maailman melskettä. Kirkko oli se suuri kallio, jolle risti oli pystytetty, veljeshuone äärimmäinen esikartano rauhan temppelissä. Jälkimmäistä kävi suojuksena siirtäminen väkivaltaa ja rikoksia vastaan; se muodosti tosin vaan ulkovarustuksen, mutta jonkun pyhimyksen nimi pyhitti sen.
Mutta ammattikuntain tarkoituksena ei ollut ainoastaan ammattilaisen tahi kauppamiehen elinkeinojen ja toimien suojaaminen ulkonaista väkivaltaa ja häiritsevää oikeudenloukkaamista vastaan, vaan myöskin avun ja suojan antaminen taistelussa sairautta ja köyhyyttä vastaan. Viimeksi mainittu tehtävä olikin todenmukaisesti niiden aikaisempana ja alkuperäisempänä tarkoituksena. Suuri oli niiden merkitys silloiseen aikakauteen nähden. Ne työskentelivät kristillisyyden hyväksi, levittäen rauhaa ja sovinnollisuutta raakoihin ja hillittömiin intohimoihin, lieventäen tapoja ja kohottaen mieliä ylöspäin, alinomaa huomauttaen ylevämpää pyrkimistä ihmisen korkeimmaksi päämääräksi.
Se ammattikunta, joka oli täällä Vaskivuoren juurella, oli pyhitetty P. Yrjänälle. Sitä johti, niin kuin ammattikuntia ylimalkaan, ammatinvanhin yhdessä ammattiveljien kanssa, joita oli luvultaan 12. Sillä oli myöskin omat sääntönsä. Tämän P. Yrjänän ammattikunnan sääntöjä löytyy vielä osa tallella ja ne valaisevat kaikista parhaiten ammattikunnan luonteen. Ammattiveljesten piti olla sovussa keskenänsä ja aina ensin koettaa sopia asiansa ammatinvanhimman välityksellä, ennen kuin vetosivat oikeuteen. Jolleivät ammatinvanhin ja ne 12, jotka ammattikuntaa johtivat, voineet ammattikunnan kokouksessa oikeutta myöten ja ystävyydessä sovittaa riiteleviä, saivat nämä muualta oikeutta hakea, mutta kuitenkin vasta ammatinvanhimman suostumuksen siihen saatuansa. Joka ammatinvanhimman luvatta haastoi ammattiveljensä kihlakunnankäräjiin tahi kuninkaan ja valtakunnan neuvoston eteen, hän saattoi itsensä melkoisten sakkojen alaiseksi ja hänet voitiin erinäisissä tapauksissa erottaa ammattikunnasta, jättämättä hänelle toivoakaan päästä siihen takaisin. Samoin se, joka kahdesti ammatinvanhimman oikeuteen haastettuna ei tahtonut hyvittää ammattiveljeänsä. "Sellainen oli haastettava kuninkaan oikeuteen ja" — sanotaan säännöissä — "erotettakoon ammattikunnasta elköönkä koskaan ammattiveljen tai ammattisisaren nimeä kantako, koska hän häpeällisesti rikkoi ammattikunnan oikeudelle vannomansa valan."
Sama rangaistus kohtasi myöskin sitä ammattiveljeä tai sisarta — sillä naisiakin voitiin ottaa näiden laitosten jäseniksi — joka ei rientänyt veljeänsä tai sisartansa auttamaan, kun joku tätä "piteli pahoin."
Todistamassa näiden ammattikuntain vaikutusta itse tapoihin ja samalla osottamassa viimemainittujen raakuutta ovat ne P. Yrjänän ammattikunnan säännöissä löytyvät sakonmääräykset, jotka ovat tarkoitettuina estämään sellaista kuin esim. vetensä heittämistä kokoushuoneeseen, seinille tahi jonkun ammattiveljen vaatteille. Vielä suuremmat sakot täytyi sen suorittaa, joka vihapäissään heitti vaatteet päältänsä taikka vaan kääri hihansuunsa ylös — siis teki meidän olojemme kannalta verrattain vähäpätöisen hairahduksen. Mainitaanpa sellaistakin kuin naisten lyömistä ja tukasta vetämistä itse seurustelupöydän ääressä.
Tavallisesti seisoi joukoittain köyhiä kokoushuoneen oven edustalla odottelemassa sitä hetkeä, jolloin ammattikunnan toimitsijamiehet tulivat heille juomasarvista tai astioista jakelemaan olutta juotavaksi. Toimitsijamiehiksi sanottiin niitä, jotka pitivät ammattikunnan kokouksissa huolen ruoasta ja oluesta ja ylimalkaan kaikesta, mitä tarvittiin. Toimitsijamiehenä olemisen velvollisuus määrättiin vuoron mukaan ja sen täytyi maksaa sakkoja, joka käskyn saatuansa kieltäytyi.
Kun Engelbrekt ja Herman saapuivat eteisen portaiden eteen, niin he näiden sivulla, kivijalan vieressä, näkivät ikään kuin pari tulista hiiltä hehkuvan ja näiden takana mustan möhkäleen, jota kuitenkin töin tuskin saattoi maasta erottaa.
"Luulinpa olevamme ensimmäiset", sanoi silloin Herman, "mutta Björn
Bergsman näkyykin jo olevan täällä."
He astuivat sitten sisälle kokoustupaan, jossa aivan oikein mainittu vuoritilallinen tulikin heitä vastaan. Toimitsijamiehet olivat äsken päättäneet työnsä, johon myöskin kuului tuvan järjestäminen ja koristeleminen veralla ja vihreillä lehvillä sekä pöydän kattaminen. Seinät oli peitetty punaisella veralla ja sen päälle oli kiinnitetty kuusenhavuja ja äskenpuhjenneita koivunlehtiä suuriksi koristeiksi. Pitkinpäin tupaa oli asetettu iso seurustelupöytä, jolle isoja haarikoita ja juomasarvia sekä muutamia hopeakannuja oli pantu somaan järjestykseen. Pöydän yläpäässä oli muita isompi istuin. Se oli ammatinvanhimman sija. Hänet valittiin vuodeksi. Häntä likinnä kahden puolen pöytää oli pienempiä istuimia niille kahdelletoista, jotka yhdessä ammatinvanhimman kanssa olivat ammattikunnan johtokuntana. Sitten oli pitkiä penkkejä kahden puolen pöytää.
Vähäisen matkan päässä ovenpuolisesta pöydänpäästä kulki aitaus poikki huoneen, ja tämän aitauksen ja oven väliseen osaan salia oli seinään lyöty koko joukko koukkuja. Ammattiveljet ripustivat näihin aseensa, ennen kuin saivat astua aitauksen sisäpuolelle.