"Ruprecht", sanoi silloin kreivi, "tiedäthän missä P. Yrjänän ammattikunnan kokoushuone on?"
"Tiedän!"
"Riennä sinne ja laita niin, että saat tavata Engelbrektiä sekä anna hänelle tämä kirje!"
Kreivi kävi istumaan pienelle penkille lähelle erästä kynttilää, joka valaisi pientä hopeista neitsyt Maarian kuvaa. Pyhä neitsyt näytti katsovan häneen, mutta hän ei sitä huomannut, eikä sitäkään, että rukousrahi oli kosteana kyynelistä. Hän otti palan paperia ja kirjoitti sille muutamia rivejä, taittoi kokoon kirjeen ja antoi sen uskolliselle palvelijalleen.
"Kas tässä!" sanoi hän. "On hyvin tärkeätä, että Engelbrekt saa tämän kirjeen niin joutuin kuin mahdollista. Mutta ole varovainen, elä herätä mitään tarpeetonta huomiota. Pidä varalla, kun Engelbrekt tulee ulos kokoustuvasta. Ole ennen kaikkea varovainen täältä kartanolta lähtiessäsi."
Palvelija nyökäytti päätänsä ja kiiruhti ulos. Kreivi jäi hetkiseksi istumaan penkille, mutta hänen ajatuksensa olivat kokonaan kuninkaassa ja voudissa ja hänessä, jolle hän äsken oli kirjoittanut.
"Onpa sentään tähdellistä", mutisi hän hiljaa itsekseen, "että kuningas saa kuulla totuuden!"
Sitten hän nousi seisomaan ja meni takaisin suureen saliin, jossa vouti parhaillaan Richissa rouvalle vakuutteli olojen oivallisuutta Tanskan saarilla; siellä kun herrasmiehet saattoivat elää ja huvitella tarvitsematta alinomaa oikeudettomilta talonpojilta kuulla muistutuksia laista ja taaskin laista.
Tuskin oli kreivi sulkenut oven, kun hänen tyttärensä syöksähti ulos peremmästä huoneesta. Hänellä oli yllänsä sama taivaansininen hame kuin edellisenä päivänä Säterin kuninkaankartanossa, mutta muuta yhdennäköisyyttä ei ollutkaan. Tämän päällä riippui irrallaan hartioilla väljä viitta, ikään kuin surupukuun verhoamassa tuota vaaleata olentoa. Agnes oli mitä tuskallisimmassa levottomuudentilassa. Hänen poskensa hehkuivat ja hänen valtasuonensa tykyttivät, aivan kuin hän olisi ollut ankarassa kuumeessa. Silmissä paloi omituinen kiilto. Ne olivat itkeneet katkeria ja tuimia kyyneliä, mutta nyt ne olivat kuivat, ja lujuutta ja päättäväisyyttä oli huomattavana sekä näissä että jokaisessa noiden ihmeen ihanain kasvojen piirteessä.
Hän pysähtyi hetkiseksi Maarian kuvan eteen, heittäytyi polvilleen rukousrahille ja kuiskivin huulin hän rukoili pyhältä neitsyeltä voimaa ja apua.