"Jumalan rauhaa, Hannu Djäkn!" sanoi tämä, "hevoseni kaatui tässä lähellä ja minä aioin pyytää sinulta toista, mutta nyt, arvelen ma, en tarvitsekkaan pyytää. Sinulla, Pekka, on täällä kaksi Engelbrektiä varten, minä otan niistä toisen."
Renki katsoi hämmästyneenä munkkiin eikä saanut sanaakaan suustansa.
"Mikä sitten on hätänä", kysyi Hannu Djäkn, "onko itse paholainen
kintereillänne, hurskas isä, koska ajatte, niin että hevoset kaatuvat.
Jos taisteluun miestä tarvitaan, niin luottakaa minuun ja myöskin tähän
Pietari Ulvinpoikaan Vermlannista, me tahdomme molemmat seurata teitä!"
"Kiitos, kiitos, kunnon miehet", vastasi munkki, "matkani maksaa enemmän, kuin nyt sanoakkaan saatan ja enemmän kuin kymmenen hevosen hinnan. Sano vaan Engelbrektille, kun hän huomenna tulee, ottaneeni hänen toisen hevosensa ja anna hänelle omistasi sijaan. Kenties tapaan hänet sittemmin ja voin antaa hevosen takaisin. Jumalan rauha olkoon teille!"
Näin sanoen munkki läksi huoneesta ja riensi kartanolle. Miehet seurasivat häntä kuitenkin, koska heidän oli vaikea käsittää tätä munkin lentoretkeä; hän kun oli jo vanha mies eikä kaiketi harjaantunut istumaan hevosen selässä. Kartanolle tultuansa he kuitenkin näkivät munkin taluttavan ulos toisen mainituista hevosista ja viskautuvan satulaan sellaisella notkeudella ja voimalla, ett'ei kukaan olisi voinut uskoa hänessä siihen miestä olevan. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli hävinnyt ja tuon nopean hevosen kavionkopse tuntui etenevän maantielle päin.
"Tuo munkki on istunut hevosenselässä ennenkin, vaikka onkin munkki", sanoi silloin Hannu, "mutta jos mielesi on kuin minun, Pietari Ulvinpoika, niin menemme maantielle kävelemään. Veri kiehuu suonissani, minä en voi mennä levolle!"
"Entä huominen aamutyömme?" kysyi Pietari Ulvinpoika.
"Ellen erehdy", sanoi Hannu, "niin tänä yönä on käymässä ajo, joka on suuremman arvoinen kuin tuumaamamme huomisaamun tehtävä. Käsken kuitenkin palvelijani laittautumaan valmiiksi, sitten saa Engelbrekt, kun huomenna tulee, päättää asian."
Hannu Djäkn meni sen jälkeen palvelijain tupaan, joka oli erityisessä rakennuksessa, avasi oven ja antoi siellä oleville miehille käskyt, jonka jälkeen hän ja vieras jatkoivat kulkuansa maantielle päin, joka vähän matkaa alapuolella Ornäsiä kulki Torsångiin. Jonkun matkan päässä seurasi Engelbrektin renki. Myrsky kulki tuimasti rajuten halki seudun, mutta kuu paistoi kirkkaana taivaalta.
Päästyänsä maantielle he kääntyivät vasemmalle. He eivät kuitenkaan olleet ehtineet pitkälle, ennen kuin kavioin kopinaa taas kuului korviin. He pysähtyivät kuuntelemaan. Ääni kuului pohjoisesta päin ja selveni hetki hetkeltä, sillä tuuli kävi pohjoisesta ja toi äänen mukanansa. Sieltä oli siis ratsastaja lähestymässä.