"Useampiakin näyttää tänä yönä ratsastavan etelään päin
Vartiovuorelta", tuumaili Pietari Ulvinpoika.
"Mutta jos tällä, joka nyt on tulossa, on sama matkanmäärä kuin munkilla", virkkoi Hannu Djäkn, "niin näyttääpä hän tulevan myöhänlaiseen."
"Ei hän näytä pitävän niin suurta kiirettä kuin munkki", vastasi Pietari Ulvinpoika, "mutta kovemmin hän kuitenkin näyttää ajavan kuin se, joka vaan pyrkii kotiin myrskyä pakoon."
"Vaikkapa niinkin olisi, kuin sanotte", virkkoi renki, "että sillä ratsastajalla, joka lähenee, olisi sama matka kuin isä Johanneksella, ja vaikka hän tietäisi tämän olevan hänen edellänsä, niin hän ei kuitenkaan koskaan häntä saavuttaisi. Isä Johannes otti Herman Bermanin hevosen ja Brandin laista juoksijaa ei löydy kenenkään tallissa koko Taalainmaassa, tokkopa löytynee koko Ruotsin valtakunnassakaan."
"Hevonen kyllä on hyvä, mutta kestääkö isä Johannes itse semmoista ajoa, mikä hänellä nyt näyttää olevan mielessä?" kysyi Ornäsin isäntä.
"Siitä en tiedä mitään sanoa", vastasi renki, "mutta se vaan on varmaa, että jotakin tärkeätä on tapahtunut minun lähdettyäni Vartiovuorelta, koskapa isä Johannes itse on noussut ratsaille eikä ole ketään muuta asioilleen lähettänyt."
Tällä välin jatkoivat miehet kulkuansa etelää kohti Torsångin kirkolle päin. Mutta pohjoisesta päin tuleva ratsastaja läheni lähenemistään ja kohta kuului kavioin kopina niin läheltä, että miehet seisattuivat häntä odottamaan ja antaakseen hänelle tietä.
Ja ratsastaja tuli. Hänellä oli iso ja vahva hevonen, mutta itse hän oli pieni ja hento kasvultaan. Ollessaan ihan näiden kolmen jalkamiehen kohdalla, joista Hannu Djäkn ja Pietari Ulvinpoika seisoivat toisella puolella tietä ja Engelbrektin renki toisella, seisautti hän hevosensa.
"Jumalan rauhaa, hyvät miehet!" tervehti hän lempeällä äänellä.
"Jumal' antakoon!" vastasivat miehet.