"Tuolla on kaatunut hevonen tien vieressä vähän matkan päässä", sanoi taas ratsastaja, "tunnetteko sitä ratsastajaa, jolla tänä yönä on ollut niin kiire, tai oletteko ehkä nähneet hänet?"
"Me tulemme minun talostani, tästä läheltä", vastasi Hannu Djäkn, "emmekä ole mitään semmoista nähneet."
"Oletko sinä sitten se Jönsin-sulaton Hannu Djäkn?" kysyi ratsastaja.
"Niin, se on nimeni! Et siis ole outo näillä seuduilla?"
Ratsastaja aikaili ja hänen vilkas katseensa lensi miehestä mieheen siinä tiensyrjässä.
"Tämän seudun", vastasi hän, "tunnen hyvästi ja miehet myöskin; jos eläimet yhtä hyvin tuntisin, niin olisi hyvä. Jollen erehtynyt, niin luulin kuitenkin nähneeni hevosen Engelbrektin tallissa Vartiovuorella. Eikö siis mies, joka sillä on ratsastanut, ole poikennut teille Ornäsiin?"
"Näillä seuduin on muitakin taloja kuin minun", vastasi Hannu Djäkn, "ja jos hevonen on kaatunut, niin eipä mahtane miehestä olla suurta haittaa. Minun tallistani ei ole yhtään hevosta lähtenyt siitä pitäen kun yöllä tulin kotiin."
Nämä sanat näyttivät tyydyttävän. Hoikka ratsastaja kannusti hevostansa ja hävisi eteläiseen suuntaan. Nuo kolme miestä jatkoivat verkalleen kulkuansa.
"Tuo oli siis toinen", sanoi Pietari Ulvinpoika.
"Ja vielä oikeata lajia", vastasi Hannu.