"Minusta näyttää siltä", vastasi Engelbrekt, "kuin sellainen egyptiläinen päivä olisi koittanut maallemme ja painanut sen sellaiseen pimeyteen, ett'ei täällä näy lainvalvojan- eikä piispansauvaa."
"Jos tuolla drotsia tarkoitatte, niin saatattepa olla oikeassa", vastasi piispa, "koskapa meillä ei semmoista ole ollut, siitä lähtien kuin Bo Juhonpoika kuoli, ja siitä on lähes viisikymmentä vuotta. Piispansauvasta taas puhuessanne tarkoitatte kai miekkaa, mutta onhan meillä marski ollut vielä Eerikki kuninkaan aikana, vaikk'ei nyt ole."
"Ja tämä nyt on jo jommoisenkin pitkä aika", lisäsi Engelbrekt. "Erehdytte kuitenkin, arvoisa herra, jos luulette erottavani piispansauvan nykyisestä pimeydentilasta, joka johtuu pääasiallisesti juuri siitä, että ei ole riittävästi niitä korkeita virkamiehiä, joista olette puhunut."
"Mutta eiväthän piispanistuimet ole olleet tyhjinä"', sanoi piispa jotenkin kiivaasti.
"Eivät kaikki, se on totta, mutta muutamat… Vai oliko kenties Ruotsin valtakunnan arkkipiispa tavattavissa linnassaan, Arnon Piispalassa, josta nyt tulette?"
"Tuo puhe on minusta totta", tarttui tässä puheeseen tuomiorovasti Pietari Niilonpoika, joka alussa ei ollut paljoa välittänyt tästä hänelle tuntemattomasta miehestä, mutta jota vähitellen oli ruvennut miellyttämään hänen tyyni ja yleisten asiain tarkkaa tuntemista osottava puheensa. "Tämä on mielestäni totta puhetta! Huolestuttava ja surettava, aivan egyptiläinen päivä on koittanut pyhälle kirkollemme! Eipä kuitenkaan puutteen, vaan pikemmin ylenpalttisuuden tähden!"
"Ylenpalttisuuden!" toisti Engelbrekt, mutta lisäsi heti, "tottako siis on, mitä huhu tietää, että kuningas aikoo tänne lähettää Arnold piispan?"
"Liiankin totta, Jumala paratkoon!" vastasi tuomiorovasti.
"Hyvin mahtavana tuntuu Eerikki kuningas pitävän itseänsä", jatkoi sen jälkeen Engelbrekt, "koskapa uskaltaa vastustaa itse Rooman pyhää isää."
"Entäpä Ruotsin piispoja ja pääpappeja", virkkoi tähän päädiakooni, Pietari Hemminginpoika, "arveletteko, ett'ei heidän vastustamisensa mitään merkitse!"