"Kaikki on hyvin, mitä siihen tulee, ritari Bo Steninpoika. Poika on äitiinsä, jaloon Kaarina Sture rouvaan; Jumalan siunaus sekä hänelle että teille!"
"Kiitos, arvoisa isä! Olette matkalla Skälnoraan, niin kuulin poikani sanovan, ja siellä olette tapaava Kaarina rouvan. Me olemme menossa sinne ja tulemme Ekholmasta, jossa olemme vierailleet Sten Turenpojan luona."
Toiset ritarit tulivat nyt piispan eteen ja tervehtivät häntä ja Upsalan hengellisiä herroja yhtä kohteliaasti kuin Bo ritarikin. He olivat rotevia, komeita miehiä, mutta useimpain kasvoista näkyi jonkinlaista uhkamielisyyttä ja ynseyttä, joka ei oikein miellyttänyt Engelbrektiä. Tällaiselta näytti etenkin eräs heistä, joka samoin kuin Bo ritari kantoi Yö ja Päivä-suvun vaakunaa. Paitsi näitä kahta oli vielä yhdellä sama vaakuna. Hänen rinnallaan ratsasti muuan, jonka kilpi oli koristettu Bjelke-suvun vaakunalla. Hän oli siis Sten Turenpoika Ekholmasta. Näiden ylpeiden ritarien seurassa oli vielä mustiinpuettu nuori mies. Hänellä oli hurja hevonen, jonka hän sentään näytti saavan helposti hallituksi. Mutta juuri tämä seikka käänsi huomion häneen.
"Meillä on teille hyvää seuraa, Tuomas piispa", sanoi ritareista muuan, jolla oli Yö ja Päivä-suvun vaakuna, "meillä on muassamme tämä Jöns Pentinpoika, josta on tullut lukenut mies ja joka varmaan ottaisi teiltä piispansauvan, jollei olisi niin nuori, kuin on."
Ritari nauroi pilapuheelleen, jota hän piti varsin sukkelana, mutta nuoren mustapukuisen tummista silmistä välähti leimahdus, joka varmaan olisi tehnyt iloisen ritarin leikillisyydestä lopun, jos hän olisi sen huomannut.
"Hän on äskettäin tullut Pariisista", jatkoi iloinen ritari, "jossa hän on päässyt mestariksi ja saanut jonkin muunkin kummallisen nimen, koko suvulle suureksi kunniaksi ja iloksi, eikä vähimmin vanhalle Krister Niilonpojalle."
"Decretorum baccalaureus", sanoi piispa ja ojensi ystävällisesti tervehtien kalpealle miehelle kätensä. "Vanha sydämeni käy iloiseksi joka kerta kuin näen ja opin tuntemaan miehen, joka on Ruotsin kirkolle kunniaksi. Kovinkaan kauvan ei mahtane Tuomas Simonpoika olla nuorempien miesten tiellä. Tervetultuanne, tervetultuanne, herra Jöns Pentinpoika!"
"Olkoon se aika hyvin kaukana!" vastasi mustapukuinen kumartaen arvokkaasti.
"Mistä tulette viimeksi?" kysyi piispa.
"Tulin yli meren Lybekistä…"