"Mitä tarkoitatte?"
"Tepä, hyvät herrat, olettekin saattaneet kaiken tämän onnettomuuden
Ruotsin valtakunnalle!"
Ritarin tummansinisessä silmässä leimahti salama ja hän katsoi tuimasti Engelbrektiin, mutta sitten painui katse ja ritari ilmaisi vähäisellä päännyökäyksellä myöntävänsä Engelbrektin sanat tosiksi.
"Mutta jatkakaa, jalo herra", virkkoi Engelbrekt, "saattanenhan ymmärtää kertomuksenne, vaikk'en olekkaan nähnyt herra Eerikki Krummedikia."
"Muuten se oli se vanha herra, joka ratsasti kuninkaan oikealla puolella, ja itse voitte sitten päättää, tokko niin vanhassa miehessä on reippaitten miesten taisteluun viejää. Hän peräytyikin heti, kun vihollinen lähestyi. Lybekistä tuli neljä alusta, joiden piti puolustaa suurta kauppalaivastoa. Vanha herra väitti vihollisen olevan liian vahvan ahdistettavaksi ja purjehti matkoihinsa. Minun oli yksinäni mahdotonta käydä koko laivaston kimppuun, vaan minä annoin sen purjehtia sivuitse. Mutta aivan ehein nahoin en myöskään tahtonut sitä päästää käsistäni, vaan kävin viimeisten laivain kimppuun."
"Ja nämä olivat ne suuret lybekkiläiset sotalaivat, joiden miehistöt olivat piiloutuneet kannen alle, kunnes te miehinenne olitte tullut laivaan, jolloin heidän onnistui ylivoimalla voittaa teidät. Tuon tiedän, sen on lybekkiläinen laivurini kertonut minulle, samoin kuin vankeutennekin. Mutta kuinka te olette tänne tullut, siitä ei Didrik Gösillä ollut mitään tietoa."
"Olen taannut miehensanallani määräajan kuluessa palaavani takaisin vankeuteen, jollei asiani onnistu."
"Ja pahaltako näyttää…?"
"Vielä tahdon kuitenkin kerran kysyä häneltä."
"Ja jos hän kääntää teille selkänsä yhtä kurjasti kuin tänäkin iltana?"