Engelbrekt katsoi taaksensa, mutta luultavasti olivat vaunut jo ennättäneet ulkopuolelle kaupunkia. Engelbrekt jatkoi kulkuansa linnaan. Vastoin tahtoa pysyttelivät hänen ajatuksensa äsköisissä tapahtumissa ja Cecilian kuva sukelsi vähän väliä mieleen, niin kuin meren neidon, joka viettelee ritaria hänen elämänsä pyhimmällä hetkellä. Aluksi hän tarvitsi kaiken tahdonlujuutensa saadakseen ajatuksensa erilleen kaikesta siitä, mitä hän oli kokenut niinä hetkinä, jotka oli oleskellut kuninkaan läheisyydessä. Mutta kuta lähemmäksi hän tuli linnaa, sitä pikemmin väistyivät nämä kuvat, niin kuin yön varjot väistyvät aamun koittoa, jolloin taistelun hetki on käsissä.
Linnan edustalla oli vilinänään palvelijoita ja ritareja. Kuningas odotti tulevaksi lähettiläitä Lybekin ja Hampurin kaupungeista ja tahtoi ottaa ne vastaan kaikella kuninkaallisella komeudella. Toukokuun 1 p:nä oli pidetty rauhakokous Svendborgissa, mutta siinä ei oltu päästy toivottaviin tuloksiin, vaan uusi kokous oli määrätty pidettäväksi helluntaina seuraavana vuonna 1434. Mainittujen kaupunkien valtuutettujen, jotka yksityisissä asioissa olivat oleskelleet Köpenhaminassa, oli tänä päivänä määrä jättää jäähyväiset kuninkaalle.
Engelbrekt ei kuitenkaan suurtakaan huomiota luonut kaikkiin näihin eriarvoisiin hovimiehiin. Ne eivät siihen aikaan miltäkään puolen olleet meidänaikaisiamme parempia. Ylpeys, omahyväisyys, halveksiminen … nehän näyttävät poikkeuksetta kuuluvan kaikille alhaisemmille palvelijoille. Sehän oli siis selvää, ett'ei näköjään niin vähäpätöinen henkilö kuin Engelbrekt tulisi hovimiesten huomiota herättämään. Vaan heidän uteliaisuuttaan hän kyllä herätti ja tämä oli vähällä käydä hyvinkin kiusalliseksi, jopa saada julkeudellaan ikävyyksiäkin aikaan.
Muutamalla portaiden väliaskelmalla seisoi eräitä kuninkaan henkivartijoita ja palvelijoita. Vaikka nämä selvästi näkivät Engelbrektin tulevan, ei huomannut merkkiäkään siitä, että he olisivat aikoneet antaa hänelle tietä. Päinvastoin lasketeltiin jokseenkin kuuluvia lauseita hansakaupungeista ja niiden monista hyväluontoisista kätyreistä, jommoiseksi he näyttivät Engelbrektiäkin luulevan. Hänen vakavuutta osottavasta puvustaan he, ymmärrettävästi kyllä, päättelivät, ett'ei hänen pitänyt päästä kuninkaan puheille yhdessä hansalaisten lähettiläiden kanssa, vaan että hän sai odotella heidän tuloansa.
Aivan mutkaton selitys, että nuo ylpeät palvelijat olivat erehtyneet, ei olisi paljoakaan auttanut, koska he todenmukaisesti eivät olisi Engelbrektiä uskoneet. Tämä sanoi sen tähden äänellä, joka paremmin kuin ritarinpuku ilmaisi, ett'ei hän ollut tottunut alhaisempiensa kanssa kinailemaan:
"Antakaa tietä, palvelijat!"
Tuo käskevä ääni näytti panevan koko joukon ällistyksiinsä ja se jakautui antaakseen tietä. Mutta äänen vaiettua lakkasi sen vaikutuskin. Kaksi pisintä siirtihe takaisin entiselle paikalleen ja uhkamielinen pilkkahymy liekkui heidän liukastelevilla kasvoillaan.
"Te puhutte käskijän tapaan", virkkoi toinen varsin huolettomasti, "taitanette tarvita sen pienen selvityksen, että ainoastaan ritareilla on valta kuninkaan palvelijoita käskeä."
Tuima leimahdus välähti Engelbrektin silmistä ja hän kohotti jo kätensä lykätäkseen syrjään ylpeän palvelijan, kun tumma, portaita alas tuleva ritarihaamu ilmautui palvelijain taakse.
"Kuka uskaltaa kieltää ruotsalaiselta ritarilta kuninkaan puheille pääsöä?" kuului ritari kysyvän.