"No niin, pilapuheet sikseen, sen täytyy onnistua, Maunu … sen täytyy onnistua."
"Teillä on siis kaikki seposelvillä … purkakaapa keränne, vouti, että saan kuulla, miten olette paulanne asetellut!"
"Mitään muutosta jo ennen sovittuun ei tarvita. Tuo yksinäinen rakennus Engelbrektin talolle vievän tien varrella on oivallisella paikalla. Siinä on sinulla maailman paras väjymäpaikka. Nyt on vaan lintu saatava ulos häkistä, mutta luulenpa keksineeni syötin, josta hän ei ole voiva himoansa hillitä."
Vouti istuutui pöydän ääreen, jolla oli kirjoitusneuvot, ja kirjoitti muutamia lauseita paperille, jonka sitten huolellisesti taittoi kokoon.
"Kas tässä", sanoi hän, "tämä kirje tulee jättää Agnes neidille. Mutta mistä saada sopiva viejä?"
"Viejäkö?" kysyi mies, jonka älykäs pää ei kuitenkaan vielä ollut ennättänyt oivaltaa sitä tuumaa, jonka vouti nyt oli suunnitellut.
"Sen täytyy olla semmoinen, joka näyttää luotettavalta, ja kernaimmin joku Engelbrektin omaa väkeä."
"Se seikka ei toki mahdoton liene."
"Silloin on voitto meidän, Maunu…"
"Kaikki on siis selvillä, minä otan neidin … mutta", mies keskeytti äkkiä jo alkamansa lauseen.