"Mutta…"
"Jos tuo nelijalkainen tai joku muu sattuisi tielle."
"Niin iske", sanoi Juhani Wale ja teki iskevän liikkeen oikealla kädellään.
"Sellaista otusta, kuin tämä, ei kukaan metsästäjä koiritta aja…"
"Kyllä ymmärrän, mutta mistä löydät miehet koirain virkaa toimittamaan salaisuutemme joutumatta ilmi?"
"Siinäpä temppu onkin, vouti, niitä on vaikea löytää, mutta ne täytyy löytää. Siellä on olutkapakka voudintalon ja sen tuvan välillä, jonka olette minua varten katsonut. Siihen asetamme muutamia miehistämme täksi illaksi. Jousimies Björn, hän joka jo kerran ennenkin on ollut samassa pelissä ja joka on luotettava mies, hän saattaa olla mukana kapakassa ja pitää silmällä tietä. Ymmärrättehän, vouti?"
Vouti nyökäytti päätänsä.
"Olkoon niin", sanoi hän, "mutta toimita nyt ennen kaikkea, että kirje tulee omistajalleen! Siitä riippuu kaikki muu!"
Mies otti kirjeen ja läksi voudin luota. Tämä ei kuitenkaan kauvan saanut yksin olla, ennen kuin ovi aukeni ja mies taas astui sisään. Hänellä oli käsivarrellaan huivi ja kädessään isot kengät, semmoiset kuin talonpojilla tavallisesti oli.
Vouti katsoi kummastellen mieheen, mutta tämä sanoi vaan: