Ehkäpä olikin sentään kaikki tämä vain mielikuvitusta.
* * * * *
Seuraavana aamuna läksi Hannu kreivi naisväki mukanaan Vaskivuorelta.
Myöskin voudin hevonen oli satuloituna ja hänen palvelijansa odottivat. Mutta vouti itse käveli levottomana edes takaisin huoneessaan. Tuon tuostakin pysähtyi hän kuuntelemaan, mutta sitten hän taas jatkoi kävelemistään. Hänen katseensa oli ankara ja terävä, aivan kuin hän olisi tahtonut nähdä läpi seinäin, ja jokainen hänen liikkeensä oli pikainen ja tarkoitukseton.
Vihdoin kuului askelia ulkopuolelta ovea ja vouti pysähtyi taas.
Sieltä tuli tuo pitkä kookas mies, jolla oli kaulassa hopeavitjat.
"Saiko hän juoman?" kysyi vouti malttamattomana ja odottamatta, mitä palvelijalla oli sanottavaa.
"Ei", vastasi tämä tavallistaan synkempänä.
"Kautta Vapahtajan ristin, eikö…?"
"Ei!"