"Onpa kyllä tavallisissa oloissa, mutta nyt…"
"Nytkö? — Teet minut uteliaaksi, tyttöseni. Mitä nyt on tapahtunut, kulkeehan ratsusi kuin karitsa?"
"Kyllä, kyllä, Valkoni on ratsuista parhain… Ei, ei, semmoisista ei olekkaan nyt puhe."
Ja hän kallisti ajatuksiinsa vaipuneena päänsä Valkonsa kaarevalle kaulalle.
"Kas tuossa tuleekin nyt hän, jota tahdot puhutella — toivoakseni on pyyntösi helposti ja pian myönnettävissä."
Ylivouti Jösse Eerikinpoika ajoi täyttä laukkaa puhelevia kohti. Hän oli ajanut vähän matkaa edelle. Koko hänen olentonsa ilmaisi jonkinlaista malttamattomuutta. Hän näkyi pari kertaa pidättävän mustaa hevostansa ja silmiänsä kädellään varjostaen katselevan tielle, ennen kuin taas yhtyi vieraihinsa.
"Odotatteko ketä?" kysäsi kreivi voudin verkalleen ohjattua hevosensa hänen rinnalleen.
Vouti vastasi vältellen:
"Tehtäväni vaativat valppautta ja uskaliaisuus näkyy olevan päivä päivältä kasvamassa", jatkoi hän vilkaisten Hermaniin, joka Richissa rouvan rinnalla ajoi kohta perässä. "Tästä uppiniskaisesta rahvaasta on enemmän vaivaa kuin Holsteinin kreiveistä kokonaisella sotaretkellä. Kautta Vapahtajan viiden haavan — en kuitenkaan ole väsyvä palvelemasta herraani!"
"Onko sitten eroamisemme jälkeen saapunut pahoja kuulumisia?" kysyi kreivi.