Tämän mutkattoman kertomuksen kuultuaan nuorukainen syöksähti polvilleen vainajan viereen, pyyhki varovasti veren hänen halaistulta otsaltaan ja silmänsä taivaalle luoden kuiskasi muutamia hiljaisia sanoja. Vanha mies ymmärsi hyvin niiden tarkoituksen ja näkyi tästä myötätuntoisuudesta heltyvän. Hän pyyhkäsi jäntevän kätensä selkämällä silmiänsä ja kääntyi toisaanne päin.
Mutta nuorukainen nosti ruumiin maasta ja kantoi sen lähimpään tupaan.
Tultuansa takaisin hän taas kääntyi puhuttelemaan vanhusta.
"Nyt, Eelovi ukko, nyt on meidän kaikin voimin kuolema karkoitettava sulkemasta tietä kuninkaihin; se työ soveltuu meille! Mutta minä tahdon tehdä, mitä poikasi alotti, minä tahdon pelastaa Märtan, taikkapa olet näkevä minut, kuin viimeisen poikasi, ruumiina, ennen kuin päivä painuu metsän taakse. Sano vaan nyt minulle, mitä tietä pyövelinrengit menivät."
"Siinä työssä on Eelovi oleva rinnallasi eikä aurinko ole näkevä häntä elossa kauvemmin kuin sinua. Sen vannon kautta Jumalan ja Pyhän Eerikki kuninkaan!"
"Niin, siinä suuressa työssä, niin … siinä, Eelovi ukko, olemme toimivat yhtenä miehenä ja siihen tarvitaan useampia kuin me. Mutta vanhan Märtan minä otan omalle osalleni, se on eri asia, eikä se saa maksaa kahden miehen henkeä. Sinun tulee kuitenkin auttaa minua. Riennä metsäteitä länteen päin. Hiidenvaaran tuvassa olevien meikäläisten on saatava tietoa kaikesta. Määräajalla olen oleva neuvottelussa luonanne. Mutta … minne päin meni voudin väki?"
"He läksivät täältä pohjoiseen päin lähimpiin kyliin Itäkylän kautta.
Varmaankin he tulevat valtatielle Länsikylän paikoilla…"
"Ja mistä sen tiedät?"
"Tapasin kyläläiset täällä metsässä tänne kulkiessani…"
"No hyvä, mutta toimita Länsikylään Matti Eeronpojalle varma sana pysymään valmiina… Tarvitsen häntä. Jos tästä yrityksestä hengissä pääsen, niin tulee hänen ottaa vanhus huostaansa."
Näin sanoen nuorukainen heittihe satulaan ja hävisi kohta kuonaläjien taakse.