Nuoren tytön iloinen ajatuksenjuoksu keskeytyi ja hänen katsoessaan heimolaiseensa oli tämän katse niin vakavana, mutta samalla kertaa niin surunvoittoisena ja puoleksi rukoilevana kiintynyt häneen, että hän ymmärsi puheen pitkittämisen tulevan pahoittamaan hänen mieltänsä. Hän vaikeni. Mutta sitten hän ojensi kätensä vanhukselle, kallistui häntä kohti ja katsoi taas häntä silmiin.
"Anteeksi", kuiskasi hän, "en tahdo enää kysellä sellaista, mikä mieltäsi pahoittaa."
Vanhus nyökäytti ystävällisesti päätänsä ja sitten he jatkoivat matkaansa.
Oli ratsastettu Hedemoran lävitse, joka on iso kylä länsipuolella Håfrania, puolen peninkulman päässä Borganäsistä. Se oli vilkasliikkeinen paikkakunta ja ainoa kaupungilta näyttävä koko Taalainmaassa. Eikä kestänytkään enää kuuttatoista vuotta enempää, ennen kuin se jo sai kaupungin oikeudet ja kaksi pormestaria, jotka vuorovuosin istuivat tuomarina, niin kuin sanottiin. Kreivin seurueinensa ajaessa siitä oli kaikki hiljaista ja levollista. He kohtasivat asukkaita vaan muutaman, jonka joutuisa käynti kuitenkin osotti, ett'ei hän ollut huvikävelyllä, vaan että työhön oli kiiru.
Parhaastaan lauvantaisin oli elämä täällä vilkasta, sillä silloin oli jonkinlainen toripäivä. Joukko maalaisia, pitkämatkaisiakin, kävi silloin kylässä ja senpä tähden sanottiinkin 1449 vuoden oikeutuskirjassa, "että heillä oli oleva toripäivä ja silloin kaikilla oikeus tehdä kauppaa."
Mutta se levottomuus, joka voutia vaivasi ja jota hän ei voinut salata, vaikka kaikin tavoin kokikin, yltyi yhä Hedemoran kautta kulkiessa ja vielä kylästä päästyäkin. Hän tarkasteli tuon tuostakin seutua. Nähtävästi hän odotti jotakin, joka viipyi. Kreivi ei kuitenkaan ollut siitä millänsäkään, vaikka hänen kysymyksensä usein jäivät vastausta vaille. Ja jos hän lähemmin kajosi siihen asiaan, joka voudin ajatuksissa näytti olevan ensisijassa, vastasi tämä vältellen.
"Jos olisimme ennättäneet matkallamme kauvemmaksi", sanoi vihdoin vouti, "niin tahtoisin ehdotella teille, jalo kreivi, että täällä vähän katselisimme eväitämme…"
Kreivi kuitenkin hylkäsi voudin ehdotuksen. Se vaan hänen mielestään turhanpäiten veisi aikaa ja sitä hän ei tahtonut. Vouti ymmärsi muka myöskin sopimattomaksi viivytellä täällä Hedemoran lähistössä, mutta hän ajatteli vaan naisten hyvää, he kun olivat tottumattomia näin vaivaloiseen retkeen. Tähän taas ei kreivi vuorostaan vastannut mitään ja niin ajettiin vähän aikaa molemmin puolin äänettöminä.
Nyt lähestyttiin Länsikylää ja sen läheisyydessä olevaa Viggen-järveä. Täällä yhtyi itäisistä kylistä tuleva syrjätie valtatiehen. Harvennetun metsän läpi saattoi nähdä pitkän palan tätä syrjätietä. Vouti pysäytti muutamiksi silmänräpäyksiksi hevosensa tälle paikalle ja loi silmänsä mainittua syrjätietä pitkin.
Siellä ei kuitenkaan näkynyt mitään huomattavaa. Aamullisestaan jonkun verran kiihtynyt tuuli tupruutteli ilmaan muutamia pieniä tomupilviä ja pari varista lensi kömpelösti järvelle päin. Tomupilvetkö vai varikset lienevät voudissa herättäneet mielihyvää, on vaikea sanoa, mutta hänen kääntyessään kreiviin päin, ilmeni hänen kasvoissaan pelkkää päivänpaistetta.