Kaikki tämä oli jo tehty, ennen kuin kreivi ja hänen seuralaisensa olivat ennättäneet sitä näkemään. Juuri perille tullessaan he näkivät voudin ja hänen ratsumiestensä panevan hevostensa viimeisetkin voimat liikkeelle saavuttaakseen tuon uhkarohkean nuorukaisen. Mutta he näkivät myöskin tämän leimauksen lailla kiitävän yli aitain ja poikki niittyjen äskenmainitun Viggen-järven rannalle päin.
Ryysyinen ja kalpea keskenkasvuinen poika näkyi kuiskaavan jotakin nuorukaiselle juuri tämän hypätessä satulaan. Agnes tunsi pojan turvatikseen ja hänen sydämensä tykki kuultavasti. Hän tarttui suonenvedontapaisesti isänsä käsivarteen ja myöskin kreivin kasvot ilmaisivat mitä kovinta mielenjännitystä.
"Eivät he häntä tavota!" sanoi tuo säveäluontoinen ratsumies, "mutta jos ajamme vähän edemmäksi, niin voimme paremmin nähdä rannan ja järven. Kaikki näkyy riippuvan siitä, onko rannalla venettä."
"Joutuin, joutuin Lambrecht", huudahti Agnes neiti, "riennä tuolle reippaalle nuorukaiselle…"
Hän ei saanut sanotuksi viimeistä sanaa, ennen kuin isä hänet keskeytti ankaralla katseella. Samalla kertaa kreivi viittasi ajamaan neuvotulle paikalle, josta saattoi nähdä koko rannan ja järven.
Agnes kykeni töin tuskin pidättämään epätoivonhuudahdusta. Lempeänpakottavasti otti kreivi hänen kätensä omaansa ja piti sitä siinä.
Tultuaan perille näkivät he nuorukaisen vaahtoisella hevosella lähestyvän rantaa ja voudin aivan hänen kintereillään. Nämä olivat päässeet melkoisen paljon lähemmäksi. Nuorukaisen hevonen näytti olevan uuvuksissa. Vihdoinkin hän pääsi rantaan. Hän silmäili levottomasti ympärilleen. Yht'äkkiä hän hävisi muutaman tammen taakse; mutta samassa tuokiossa oli voutikin perillä.
"Hän on hukassa", kuiskasi Agnes raukeana isäänsä nojautuen. Kului pari kiduttavan tuskallista hetkeä. Kreivi puristi kovasti tyttärensä kättä, aivan kuin siten häntä rohkaistakseen.
Yht'äkkiä hänen synkkä katseensa kirkastui.
"Pelastunut!" se ainoa sana pääsi hänen huuliltaan.