Mies, jolle kunnianosotukset tulivat, näyttikin ulkomuodosta päättäen ne kaikin puolin ansaitsevan. Hänen ryhtinsä oli sekä uljas että jalo ja pään asento tyvenen arvokas. Hänen kasvonpiirteensä olivat säännölliset, mutta niiden ilme oli ankara ja melkein hurja hänen suurten tummansinisten silmiensä heitellessä leimauksia tuuheiden kulmakarvojen alta.
Nyt olivat hänen silmänsä lempeät ja jonkinlainen surumielisyydensävy laskihe hänen kasvoilleen hänen lähestyessään vanhaa vaimoa.
"Se oli aikamiehen teko, Märta muori", sanoi hän. "Jumala siunatkoon sitä reipasta nuorukaista. Hän on Engelbrektin miehiä."
"Jumalan äiti ja Pyhä Eerikki häntä suojelkoot", sanoi vastaten vaimo.
"Arvelin hänen näihin aikoihin olevan täällä. Voisipa olla hyvä kuulla, mitä Engelbrekt asiasta tuumaa, ennen kuin toimeen ryhdymme."
"Ja sinä Hamran Eelovi", jatkoi hän, "sinä voit kohta ottaa vanhaa Belgstingiä kädestä. Me olemme kuin kaksi tammea laaksossa, oksatonta ja lehdetöntä, mutta vouti nauraa partaansa Borganäsissä. Missä ovat nyt kuninkaan kirjeet ja hänen armolliset lupauksensa? 'Elkää pitäkö sitä minäkään epäluulona', lukee kuninkaan omassa kirjeessä, kun hän ei saattanut vahvistaa meidän etuoikeuksiamme, sen tähden ett'ei hänellä ollut luonansa ketään valtakunnan neuvoksia, — 'elkää pitäkö sitä minäkään epäluulona. Olemme kuitenkin antanut voudillemme käskyn sallia teidän pitää kaiken vapautenne sellaisena kuin se teillä oli armollisen äitimme, Margareta kuningattaren aikoina.' Ja kirje kirjoitettiin Kalmarissa v. 1413, kuningattaren kuoleman jälkeisenä vuotena, maanantaina 3:nen paastosunnuntain jälkeen.[9] Belgstingillä on tarkka muisti. Kaksitoista jäsentä määräsi Albrekt kuningas v. 1368 Norbergin vuorikunnan oikeuteen ja yhtenä niistä olin minä. Mutta niin on kuin onkin. Laki ja oikeus ovat nykyään peitsen kärjessä."
Mies ravisti päätänsä ja hänen silmänsä säkenöivät.
"Tilinteonpäivä on kyllä tuleva", sanoi talonpoika tyvenesti ja vakavasti, "karhu raivoo rajuimmin peljätessään metsästäjän luotia."
"Ja mitä pelkää Jösse Eerikinpoika, sinuako, Eelovi? Poikasi roikkuu kuin savustettu hanhi hänen saunassaan ja nuorimpasi, se reipas poika, joka — saatanhan sen sanoa — sai sydämeni puolellensa enemmän kuin moni muu, on myöskin mennyt menojansa tuon Borganäsin pedon raatelemana… Niin, itke, Märta, sitä poikaa kannattaakin rehellisen naisen itkeä? Ei, Eelovi, sinusta hän ei mahtane huolia ja minä Belgsting … ha-ha-ha, rikas Belgsting, hän on lainhylkyläinen ja henkipatto."
"Mutta tuomio on laiton. Ja vaikka sinun täytyy piillä voutia, niin ei Taalainmaassa löydy sitä miestä, joka pitäisi Belgstingiä henkipattona vähemmässä arvossa kuin rikkaana. Senhän kai olet nähnyt. Ja huonosti mahtanen tuntea niiden miesten mielet, jotka nyt tänä yönä kokoutuvat tänne Vajamäelle, jollei Belgstingiä valita meidän päälliköksemme."