Iso mies puristi näitä sanottaessa suonenvedontapaisesti sauvaa kädessään ja katse kuin leimaus välähti hänen tummista silmistään.
"Belgsting taalalaisten päälliköksi", kertoi hän hitaasti tuon tyynen miehen sanoja.
"Sellaisia puheita liikkuu täällä eteläpuolella", jatkoi talonpoika. "Sinä olet vuoriston aatelia ja vanhaa aatelista sukua, sinussa on miestä meitä johtamaan taistelussa… Enhän tiedä, mitä Siljanin pitäjien miehet siihen sanovat, mutta kyllä he sinut tuntevat yhtä hyvin kuin mekin."
"Entäpä Engelbrekt sitten?" kysyi Belgsting ja katsoi tuimasti mieheen.
"Eipä mahtane Engelbrektillä olla mitään vaaliamme vastaan sanomista", jatkoi tämä. "Hän on hyvin arvossapidetty, mutta on aina pysynyt meistä erillään ja tuskinpa häntä arvokkaisuudessa voitanee panna sinun rinnallesi, Belgsting."
Tämän kuultuansa tuo ylpeä mies laski päänsä vaipumaan. Hänen silmänsä tuijottivat herkeämättä puoleksipalaneen valkean hiilukseen ja vasen käsi tarttui sill'aikaa kirveeseen, joka hänellä oli vyötäisillään leveän nahkavyön alle pistettynä.
Nyt alkaneen äänettömyyden lopetti oven aukeneminen. Siihen ilmautui nuori mies, mutta takan edessä seisovan miehen leveä varjo esti hänen kasvonpiirteitänsä kohta erottamasta. Tuskin hän kuitenkaan oli saanut paria askelta astutuksi lattialle, ennen kuin talonpoika ja sairas huudahtivat:
"Herman!"
"Jumalan rauhaa, hyvät ihmiset", vastasi tämä lyöden märkää hattuaan kättänsä vasten, "julma ilma tuolla ulkona, mutta kovilla herroilla on kovat kujeet. Tuuli on kääntynyt ja puhaltaa nyt pohjoisesta, niin että ennen puoliyötä saamme hyvän sään. Kuinka voitte, vanha muori, eilisen ottelun perästä? Matti Eeronpoika näkyy hakeneen teille turvallisen paikan."
"Minun olonihan kyllä menettelee, kiitos Jumalan äidin", virkkoi vaimo, "ja vielä parempi on nyt olla, kun näen teidät terveenä ja vapaana. Mutta uskokaa minua, monta paulaa mahdetaan nyt virittää Herman Bermanin tielle, niin pitkälle kuin vaan nuorat ylettyvät Borganäsin tornista!"