Vihan ääniä kuului vanhuksen tätä kuvaillessa koko miesjoukosta. Tuntui siltä kuin tuo yksinkertainen esitys hädästä ja kurjuudesta olisi tehnyt asiain tilan heille selvemmäksi ja todistavammaksi, kuin pelkkä sydämenpohjaan kätketty ajatus siitä.
Mutta ukko jatkoi:
"Koska niin on asian laita, on neuvoni, että nyt heti valitsemme miehen meitä johtamaan ja hänen kerallansa lähdemme mies talosta."
"Niin, niin, me tahdomme valita päällikön", huusivat miehet.
"Jos sitten olette samaa mieltä kuin minä, niin emme kauvan tarvinne miestä hakea. Minun mielestäni tarvitsemme sellaisen miehen, joka osaa johtaa meitä niin hyvin kädellä ja kalvalla kuin kielelläkin enkä luule kenenkään siksi paremmin soveltuvan kuin Norrbärken rikkaan vuoritilallisen. Hänet kaikki tunnemme ja hän tuntee meidät. Hän ei ole ennen lepäävä, kuin laki ja oikeus taas vallitsevat seuduissamme."
"Niin, niin", huusivat talonpojat, "Belgsting on päällikkömme, hän eikä kukaan muu!"
Ukko katsoi syrjään, missä mahtava vuoritilallinen seisoi pitkään sauvaansa nojaten. Läheisen tulisoihdun loiste valaisi kokonaan hänen upean vartalonsa ja kasvojen uljaat, säännölliset piirteet. Hän seisoi hiljaa, silmät maahan luotuina. Varmaankin hän tuumi mitä vastata. Vanhan talonpojan häntä mainitessa ja talonpoikain huutaessa hänen nimeänsä oli hän säpsähtänyt ja hänen silmänsä leimahtaneet. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän jo oli vaipunut omiin ajatuksiinsa eivätkä silmät enää säihkyneet. Oliko hänelle talonpoikain kunnioitus mieleen? — Turhamielisyys on kuin käärme renkaana ihmisen sydämen ympärillä.
Hän seisoi liikkumatta ja äänetönnä kauvemmin, kuin miehet olivat odottaneet. Kaikkien silmät katsoivat oudoksuen jättiläiseen sellaisen hiljaisuuden vallitessa, että olisi saattanut kuulla oman hengityksensä.
Silloin rikkoi vastaiselta puolelta miesten piiriä voimakas ääni hiljaisuuden.
"Onko henkipatto, joka on syyllinen murhaan, tuleva vapaitten miesten päälliköksi?"