"Armollinen herra", sanoi hän, "minä olen halpa, onneton mies, minä pyysin palvelijan itseäni ilmoittamaan, mutta hän ei sitä tehnyt, ja kun välttämättömästi tahdoin teitä puhutella, niin tulin sisään…"
"Ken olet, joka siten uskallat hiipiä sisään?" kysyi linnanherra kiivastuen.
"Elkää kiivastuko, armollinen herra", jatkoi mies nöyrästi, "minä en uskaltanut keskusteluanne keskeyttää, jalot herrat…! Minä olen, se on, minä olen ollut kirjurina Vesteråsin voudilla, Jösse Eerikinpojalla."
Hannu Kröpelin tarkasteli tuikeasti pientä miestä ja muistutteli, missä hän ennen oli samat kasvot nähnyt.
"Ja miksi olet herrastasi luopunut?" kysyi sillä välin Pentti ritari.
"Hän ei enää palvelustani tarvitse!"
"Aiot kai sitten ruveta Tukholman linnanvoudin palvelukseen?"
"Aikomukseni oli tarjota vähäpätöistä palvelustani Hannu ritarille", vastasi mies.
"Kuuleppa, mies", virkahti yht'äkkiä linnanherra otsa rypyssä, "sinähän viime vuonna juhannuksen aikaan veit minulta muutaman kuninkaankirjeen Tuomas piispalle Tynnelsöhön?"
"Minä vein, armollinen herra, ja annoin sen piispan omaan käteen!"