"Niinpä niin, mutta kun linnasta läksit, jätit jälkeesi varjon, josta piispakin on kärsiä saanut. Siltä vieraalta, joka piispalla silloin oli, varastettiin yöllä … tunnetko varasta, mies?"
"Ah, armollinen herra, näinä aikoina, kuka voi tuntea kaiken pahan ja kaikki pahat ihmiset?… Onko sitten minua, mies parkaa, silläkin tavalla poissa ollessani paneteltu! Sitä josta minua nyt syytätte, ette voi milloinkaan toteen näyttää."
"Siitä puhumme toiste, mutta yhden asian sanon sinulle: elä koskaan enää tule silmieni eteen, jos elää mielit, ja vielä toisenkin, käännä pian suuntasi, sillä minusta näyttää, että olet jo pitkälle kulkenut tietä, joka ei ole hyvä."
Mies kumarteli ja kuului siltä kuin hän olisi itkeä nyyhkyttänyt mielenliikutuksesta. Mutta hän näki kuitenkin olevan syytä kiireesti lähteä huoneesta.
Myöskin molemmat ritarit läksivät toisten herrain luokse, niin että
Bernard Osenbrügge jäi yksinään huoneeseen.
Hän oli kirjoittanut valmiiksi kuninkaalle menevän kirjelmän[5] ja pannut sen syrjään. Hän oli myöskin kirjoittanut kirjeen valtakirjoineen Danzigin neuvostolle, ja hän istui edes takaisin hoippuillen tuolillaan, ikään kuin olisi itsekseen tuumaillut niitä merkillisiä tapahtumia, joita nuo ylhäiset herrat olivat puhuneet. Kirje oli hänen edessään pöydällä ja vähän väliä loi hän silmänsä siihen. Vihdoin hän otti kynän ja kirjoitti nimikirjoituksen alle seuraavaa:
"Täällä on mies, jonka nimi on Engelbrekt Engelbrektinpoika, ja joka on syntynyt Taalainmaassa, josta vaskea ja rautaa saadaan. Hän on koonnut ympärillensä 40- tai 50,000 miestä ja voisi kai saada useampiakin, jos tahtoisi. Hän on polttanut poroksi monta linnaa, kaupunkia ja kylää, ja hänen sotajoukkonsa, jota sanotaan taalalaisiksi, on tullut Tukholmaan aivan niin kuin kerettiläiset Danzigiin ja leiriytynyt yhdelle laidalle kaupunkia, niin että odotettiin hyökkäystä, jonka kuitenkin Kröpelin on saanut estetyksi tekemällä aselevon Engelbrektin kanssa marraskuun 11 päivään asti. Taalalaisten tarkoituksena on saada oma kuningas Ruotsiin ja karkottaa Eerikki kaikista kolmesta valtakunnasta. He tahtovat itse päästä herroiksi ja he toivovat saavansa kaikki asiat sille kannalle, jolla olivat olleet tässä maassa paljon kunnioitetun Eerikki pyhän aikana, jolloin ei mitään veroja, rasituksia tai tulleja ollut olemassa".[6]
Nämä rivit kirjoitettuansa hän nousi istualtaan ja läksi huoneesta.
II.
Göksholman herrat.