Kirjuri-Martin mieli ei kuitenkaan tänäkään iltana enempää kuin Vadsbron kappelinkaan luona viettynyt luonnon ihailemiseen. Hänen silmänsä tarkastelivat maantietä, joka pujahtelihe esiin metsästä vasemmalta puolen ja kulki jonkun verran sen mäen alapuolitse, jolla hän oli. Tiellä näkyi vilkasta liikettä; joukko toisensa perästä aseellista rahvasta kulki sitä pitkin. Martti oli laskeutunut hevosensa selästä ja sitonut sen puuhun; itse hän meni niin pitkälle kuin taisi, voidakseen oikein hyvin nähdä marssivan talonpoikaisjoukon. Muutamia tuhansia talonpoikia oli mahtanut kulkea sivuitse, kun liike tieltä yht'äkkiä taukosi ja ainoastaan yhä etenevien askelien töminä oli enää illan hiljaisuutta häiritsemässä.
Mutta liikkeen lakattua tieltä alkoi metsästä kuulua rapsetta ja hän kuuli selvästi jonkun lähenevän. Hän pistäytyi varovasti muutaman puunrungon taakse, joka hätätilassa saattoi hänet piiloittaa ja auttaa häntä pakenemaan, jos todellista vaaraa ilmautuisi. Mutta tuon metsissä liikkujan ei olisi sentään pitänyt olla hänen vihollisiansakaan ja tämä ajatus, joka näkyi häntä rauhoittavan, muuttui varmuudeksi, kun hän pilviäpitävän kuusen varjosta näki pitkän rotevavartaloisen miehen astuvan esiin.
Hän ei kuitenkaan heti ilmaissut itseänsä. Mies oli keveissä aseissa, paitsi miekkaa oli hänellä vaan jousi. Hän näytti täällä tahtovan hetkisen levähtää, asetti jousensa puuta vasten ja meni sille paikalle, josta parhaiten saattoi nähdä tien, sekä tarkasteli siitä jokaista pensasta, jokaista kiveä erikseen. Se vuorenpenger, jolla he olivat, oli tässä kohden aivan äkkijyrkkä ja hiekkamaata. Sillä kasvoi hirrenkorkuista metsää, mutta yksi paikka oli puuton ja siitä saattoi selvästi nähdä maantien. Juuri äyräällä kasvoi tuuhea katajapensas ja sitä näytti mies erityisellä mielihyvällä katselevan.
Silloin astui Kirjuri-Martti esiin.
"Maunu!" huudahti hän puoliääneen.
Mies kääntyi ja astui muutamia askelia takaisin pientä kirjuria kohti.
"Hyvä ystävä!" jatkoi pieni mies, "ethän liene minua unhottanut, Maunu, vaikka olen koko kauvan ollut poissa."
"Ennen luulin saavani aaveen nähdä kuin sinut, kirjuri", vastasi mies, "ja mitä sinä täällä asioit?"
"Aivan samaa saattaisin sinulta kysyä … minä olen matkalla
Stegeborgiin…!"
"Voudinko luokse?"