Vihdoin läksi hänkin verkkaisin askelin astumaan tietä pitkin.
IV.
Vanki.
Synkempänä kuin häntä oli totuttu näkemään lähestyi Engelbrekt talonpoikain leiriä ja ratsasti ketään puhuttelematta pitkien rivien lävitse Ringstaholmaa kohti.
Vähän matkan päässä pohjoispuolella linnaa oli siihen kuuluva Ringstadin kartano. Vouti oli polttanut talon, mutta pieni tupa oli vielä jälellä ja siihen meni Engelbrekt muutamiksi tunneiksi lepäämään.
Herman Berman ja Eerikki Puke seisoivat sen edustalla hänen laskeutuessaan hevosen selästä; mutta hän tervehti vaan ystävällisesti ritaria ja taputti Hermania olkapäälle. Sen jälkeen hän hävisi kenenkään kuulematta hänen sanaakaan sanovan. Ainoastaan vanha Ulvi meni hänen luoksensa tupaan.
Yön kuluessa tuli joukko toisensa perästä aseellista rahvasta ja myöskin joukoittain ratsumiehiä saapui. Puoliyön aikaan oli koko sotajoukko koolla ja lepäsi päivän vaivoista. Ainoastaan vartijam keihäänkärjet välkkyivät siellä täällä kuutamossa ja virran kohina kuului jonkun matkan päästä.
Mutta varhain aamulla alkoi elämä ja liike talonpoikain leirissä, aseet kirkastettiin ja hevoset vietiin virralle ja Glan-järvelle juotettaviksi. Siellä täällä viritettiin valkea sotaevään valmistelemista varten.
Kohta tuli myöskin Engelbrekt näkösälle ja Herman Bermanin ja Eerikki Puken ja muutamien vuoritilallisten seurassa, joiden joukossa oli Piispanvuoren Kettil, käveli hän eri joukkojen luona puhellen ja kysellen, niin kuin veli puhelee veljiensä kanssa ja kyselee veljiltään. Ja minne hän vaan meni ja minne silmänsä loi, siellä häntä katseltiin vilpittömin, rehellisin ja iloisin silmin, siellä häntä tervehdittiin järein mutta hyvänsuovin äänin.
Hetkisen kuluttua hän nousi ratsaille ja ratsasti parinsadan ratsumiehen kanssa linnaa kohti, ensin käskettyään muun sotajoukon marssia perästä.