Tämä laskeutui hevosensa selästä ja riensi tupaan, mutta ovessa tuli pater Johannes vastaan.
Jos mies olikin mieluinen vieras, niin olivat hänen kasvonsa kuitenkin synkät ja onnettomuutta ennustavat. He menivät tupaan ja heidän käytyänsä istumaan alkoi munkki tehdä selkoa puuhistaan, siitä lähtien kuin he erosivat Borganäsin luona.
"Voinet kai, Engelbrekt", niin päätti hän puheensa, "yhtä hyvin itse huomata kuin minä voin sanoa, ett'eivät valtakunnan herrat ja miehet mahtane olla sinulle suosiollisia. Jotakin heillä lienee tekeillä, jonka tähden he eivät vielä ole esiytyneet sinun ja valtakunnan rahvaan vihollisina … mutta nyt lienee se aika jo käsissä, jolleivät saamani tiedot pahoin petä."
"Ovatko nuo hyvät herrat sitten koonneet väkeä ja aikovatko he marssia minua vastaan…?"
"Eivät, sitä he tuskin kyennevät tekemään, siihen on heidän voimansa liian vähäinen ja kuningas liian kaukana. Ei, nyt muutamien päivien perästä pidetään Vadstenassa herrainpäivät. Kuningas on itse heidän kehotuksestaan kuuluttanut kokouksen. Elokuun 16 pnä, niin on minulle sanottu, pidetään kokous."
"Herrainpäivät!… Ja siellä aikovat nuo jalot herrat päättää minusta ja Ruotsin valtakunnasta?"
"Niin kuin sanoit… He aikovat haastaa sinut tuomioistuimensa eteen ja tuomita sinut kapinoitsijana, sellaisena, joka on tarttunut aseihin isänmaata vastaan."
"Toisin sanoen, he pitävät Engelbrektiä valtakunnankavaltajana."
"Niin pitävät."
Engelbrektin otsa painui syviin kureisiin ja hän laski päänsä kättensä nojaan. Niin kului hetkinen, mutta yht'äkkiä hän kavahti pystyyn ja hänen otsansa oli kirkas ja katseensa säteili.