Sen jälkeen hän antoi kädellään merkin ja vuoritilallinen vei ulos kirjurin.
Alullepantu piiritys ja kaikki mikä siihen kuului, niin kuin sotajoukon järjestäminen osastoihin sekä suojakattoa varten linnansillan edustalle että muita tekeillä olevia piiritystarpeita varten ja etupäässä tuon ison lautan rakentamista ja sille pystytettävää tornia varten — kaikki tämä piti sekä Engelbrektiä että Hermania päivän ajalla täydessä toimessa. Ja näyttipä vielä siltä, kuin edellinen tahallaan olisi valinnut vaikeimman työn jälkimmäiselle, vaikka hän aina leppeästi hymyillen katseli, millä innolla ja reippaudella nuorukainen täytti jokaisen saamansa käskyn.
Pater Johannes jäi itsekseen ja vanhan Uivin seuraan, joka tällä kertaa näki olevansa velvollinen luopumaan vanhoista tavoistaan; hän näet teki paterille kokonaista kolme kysymystä: 1:ksi kuinka hänen emäntänsä jaksoi, 2:ksi oliko halla pannut rukiin isännän vainioilta, ja 3:ksi vieläkö Belgstingin tytär lauleli laulujansa luhtihuoneessa. Viimeksi mainittu näkyi olevan ukolla erityisenä huolena. Pateri teki selon kaikesta ja niin kului aika. Iltapäivällä munkki käveli piiritysjoukkoa katselemassa ja tarkasteli alullepantuja toimenpiteitä sekä nyökäytteli tuon tuostakin hyväksyen päätänsä. Erittäinkin hän tarkkasi hirsilautan ja tornin rakennustöitä ja iltasilla kun hän palasi Ringstadiin, ilmaisivat hänen kasvonsa pelkkää tyytyväisyyttä.
Kun Engelbrekt myöhään illalla tuli, niin toivotti munkki hänelle onnea piirityksen hyvästi päättymiseen.
"Tahdot kai sanoa pikaiseen päättymiseen", sanoi vastaten Engelbrekt, "sillä ajasta meillä riippuu kaikki ja monta on vielä linnaa meitä odottamassa. Jos Jumala tahtoo, niin aion täältä lähteä rannikolle päin. Söderköpingissä tahdon puhutella itägötiläisiä ja sitten menen Smålantiin."
"Jumala ja Pyhä Eerikki auttakoot ja suojelkoot sinua, Engelbrekt", sanoi siihen munkki, "mutta ensin pitää sinun päästä selville valtakunnan herroista. He voivat ehkä tehdä pikaisen lopun koko vapautustyöstä, jos saavat pitkittää. Pelkäänpä pahoin heidän luottavan lainkuuliaisuuteesi, Engelbrekt; he arvelevat, että et sinä, olitpa kuinka mahtava hyvänsä talonpoikaisi etunenässä, kuitenkaan ole kieltäytyvä tottelemasta neuvoston käskyä…"
"Minä tahdonkin puhua pari suoraa sanaa noille jaloille herroille", lausui Engelbrekt. "Elkööt unhottako, että heidän itsensä on noudattaminen lakia, jos he aikovat käskeä lain nimessä. He ovat tarpeeksi kauvan eläneet, ikään kuin ei lakia eikä oikeutta olisi olemassakaan, taikka ikään kuin se olisi ollut olemassa vaan valtakunnan rahvaan sortamista varten. Onpa jo aika luovuttaa heidät siitä uskosta ja johdattaa heille mieleen, että jos olisivat velvollisuutensa tehneet, niin olisimme sekä minä että apumieheni kaikki rauhassa ja levossa saaneet hoitaa tehtäviämme, saaneet kyntää sarkojamme ja louhia vuoriamme… Minä menen Vadstenaan, Johannes, herrainpäiville!"
"Oikein teet mennessäsi, Engelbrekt, mutta elä luota, että nuo jalot herrat sinua katselevat sellaisin silmin kuin kunnon isänmaanystäväin tulee; mene siten heidän luoksensa, ett'et tarvitse panttivankia… Minä lähden sinne edeltäkäsin ja mitä tärkeätä siellä tapahtuu, siitä olet saava tarkat tiedot."
"Menetkö sinä Vadstenaan, Johannes?" kysyi Engelbrekt selvästi kummastuksissaan.
"Sinun tähtesi, Engelbrekt, toisin sanoen isänmaani tähden, rauetkoot nuoruuden erhetykset… Valasta, jonka vannoin siihen aikaan, kun nuoruudenveri suonissani kiehui, päästäköön minut kaikkivoipa Jumala. Minä luotan ennemmin häneen kuin Roomassa olevaan pyhään isään, joka useammin käyttää pidätys- ja päästöavaintaan pahaan kuin hyvään."