Niin pian kuin kaikki olivat käyneet paikoilleen, nousi Knuutti piispa seisomaan ja julisti kuninkaan nimessä ja hänen puolestansa kokouksen avatuksi. Äänettömyyden synnyttyä piispa lausui:
"Tärkeän asian on meille täällä oleville armollinen herramme kuningas määrännyt neuvoteltavaksi, sen näet, kuinka meidän on saatava autetuksi se niskoittelevaisuus, jota muutamat ilkeämieliset ovat osottaneet ryhtyessään yllyttämään valtakunnan rahvasta kapinaan oikeata herraansa ja kuningastansa vastaan. Se teistä, jalosukuiset herrat ja hyvät miehet, jolla on jotakin asiasta lausuttavaa, lausukoon ajatuksensa julki!"
Piispa istuutui ja useita nousi puhumaan, toinen toisensa perästä. Useimmat vaativat valtakunnan herroja ja miehiä tarttumaan aseihin ja kehottamaan kuningasta saapumaan valtakuntaan.
"Minusta näyttää", sanoi Filip Bonde, vanhanpuolinen herra, jolla oli avomieliset ja jalot kasvonpiirteet, "Eerikki kuningas itse aiheuttavan kaiken nykyään tapahtuvan pahan, jos sen juuria kerran haetaan. Minun tietääkseni hän ei ole käynyt Ruotsin valtakunnassa sen jälkeen kuin kuningatar Filippa vainaja, Jumala hänen sieluansa armahtakoon, erosi tästä elämästä. Siitä on jo kohta viisi vuotta eivätkä ne valtakunnan neuvokset, jotka silloin olivat koolla hänen luonansa täällä Vadstenassa, neuvotelleet mistään valtakunnan hoitoa koskevista toimista, vaan sielumessujen perustamisesta kuningattaren muistoksi. Tämä ei ole valtakunnan hallitsemista lakien ja vanhain hyväin tapain mukaan. Kuningatar Margareta Valdemarintyttären kuolemaa seuraavan vuoden jälkeen en tiedä valtakunnan neuvoskunnan olleen koolla kuninkaan luona valtakunnan rajojen sisällä, mutta meitä on kyllä rasitettu matkustuksilla täältä Tanskaan. Ja nyt viimeksi on kuningas lykännyt muutaman vedotun ruotsalaisen oikeusasian[12] tanskalaisen neuvoston ratkaistavaksi… Kautta ritarisvaakunani, tämäpä näyttää. minusta siltä kuin isänmaamme olisi Tanskan alainen valtio eivätkä valtakunnan herrat ja miehet toki sellaisilla ehdoilla liene valinneet Eerikki kuningasta!"
Ritari istuutui ja herrain vihaiset katseet heidän kuunnellessaan hänen lausuntoansa osottivat selvästi, että he olivat yhtä närkästyksissään kuin Filip ritarikin siitä halveksimisesta, jolla kuningas oli heitä kohdellut. Knuutti piispa, joka pelkäsi keskustelun kääntyvän aivan omituiseen suuntaan, jos useampia samanhenkisiä ääniä alkaisi kuulua, kiiruhti ohjaamaan huomiota takaisin keskustelun pääasiaan.
"Täysin oikeutetulta", sanoi hän, "minusta näyttää se valitus, jonka te Filip herra, nyt olette lausunut, ja varmaankin olemme samaa mieltä me kaikki, jotka nyt olemme täällä koolla. Minusta näyttää kuitenkin pienemmältä se vaara, joka saattaa uhata kuninkaan puolelta, koska kai vähin itse kukin muistanemme mitä tapahtui joku aika sitten, jolloin näet valtakunnan herrat ja miehet erottivat sekä kuningas Maunu Eerikinpojan että Albrekt kuninkaan, ja varsin hyvin vielä toistekin voipi tapahtua. Mitä kuninkaaseen tulee, niin hän on yhtä paljon meistä riippuva kuin me hänestä, mutta toinen on sen vaaran laita, joka nyt uhkaa ja joka on yhteinen sekä kuninkaalle että meille. Katsokaamme sen tähden ensiksi, jalot herrat ja kunnon miehet, kuinka pääsisimme erillemme tästä Engelbrektistä, sitten vasta on aika puhella kuninkaan kanssa. Monta mielipidettä on tästä asiasta lausuttu, muiden muassa sekin, että meidän on käytävä ase kädessä tuota häjyä talonpoikain yllyttäjää vastaan. Tämä neuvo on hyvä ja on lähtenyt urhokkaista sydämistä, mutta minusta rauhan miehenä se ei kuitenkaan näytä olevan paras. Talonpoikain päällikkö on jo kyllin voimakas vastustamaan kaikkia valtakunnan herroja ja sitä paitsi seuraa häntä jo, Jumala paratkoon, moni meidänkin keskuuteemme kuuluva mies. Mutta varmaa on, ett'ei hän enää saa tulla voimakkaammaksi kuin nyt on, jos mieli meidän elää rauhassa Ruotsin valtakunnassa!"
Piispa istuutui ja taas pääsi äänettömyys vallalle salissa. Silloin nousi Birger Trolle paikaltaan ja pyysi puheenvuoroa.
"Tarkoin olen ajatellut, mitä täällä on lausuttu", sanoi hän, "ja erittäinkin viimeisiä sanojanne, arvoisa isä Knuutti piispa! Ja minä olen samaa mieltä kuin tekin, että etupäässä on talonpoikain yllyttäjä saatettava pysymään alallansa, sillä talonpoikaiskapina koskee aivan varmaan valtakunnan herroja ja miehiä yhtä paljon kuin kuninkaan vouteja, jollemme lankea Engelbrektin jalkain juureen, niin kuin, Jumala paratkoon, monet jo ovat tehneet. Minä neuvon sen tähden, että lähetämme sanan tälle miehelle ja haastamme hänet tänne eteemme. Jos hän on, niin kuin sanoo olevansa, lain ja järjestyksen voimassapitäjä, niin hän saapuu ja silloin hän on meidän käsissämme ja me annamme lain tuomita. Jollei hän tule, niin hän sillä osottaa olevansa kapinoitsija ja on isänmaansa vihollisena tuomittava."
Nämä Birger herran sanat saivat aikaan vilkkaan keskustelun, jossa monta eri mielipidettä lausuttiin. Kiivaimmin niitä vastusti Tuomas piispa, kenties ainoa mies koko joukosta, joka kykeni oikein tajuamaan, mitä suurenmoista näytelmää Engelbrekt ja valtakunnan rahvas näyttelivät.
"Niistä mielipiteistä, jotka tähän saakka on lausuttu", sanoi hän arvokkaisuudella, joka hyvin sopi hänen kauniisiin kasvoihinsa, "näyttää minusta valtakunnan neuvoksille vähimmin sopivan se, joka tahtoo hyväksensä käyttää miehen lainkuuliaisuutta ikään kuin houkutellaksensa hänet satimeen. En tahdo myöskään yhtyä niiden mielipiteeseen, jotka tahtovat tarttua miekkaan ja vuodattaa kansalaisten verta. Ainoana tehtävänä mielestäni on valtakunnan neuvostolla vaatia Eerikki kuningas viipymättä tulemaan tänne Ruotsiin itse kitkemään pois ne rikkaruohot, joiden kitkemiseen talonpoikaissotajoukko nyt on ryhtynyt."