Tyttö juoksi pois, ikään kuin olisi hävennyt itseänsä ja kukkaansa, mutta munkki astui verkalleen linnanportaita kohti. Täällä hän kohtasi palvelijan, jonka pyysi näyttämään tietä Hannu kreivin luokse, ja hetkisen kuluttua hän seisoi tämän edessä. Kreivi oli keskustelussa uskottunsa, Melcher Gjordinpojan kanssa, joka kohta munkin tultua nousi ja läksi huoneesta.
"Teidät olin unhottanut, hurskas isä!" sanoi kreivi ja nyökäytti ystävällisesti päätänsä munkille. "En ole nähnyt teitä sen jälkeen kuin tulimme linnaan aamulla. Mutta kun nyt lähemmin katson, niin luulenpa nähneeni teidät ennen Vaskivuorella Taalainmaassa, sinä onnettomana iltana, jona Herman Bermania yritettiin murhata."
"Me olemme nähneet toisemme sitäkin ennen, Hannu kreivi…"
"Sitäkö ennen?"
"Muistatteko Rafn von Barnekowin, kreivi?"
"Miks'en muistaisi häntä, sukulaistani…!"
"No hyvä, silloinpa muistatte senkin miehen, joka nai hänen tyttärensä…"
"Juhani … Juhani…"
Munkki heitti kaavun yltään ja sen alta sukesi nähtäviin hänen sankarimainen vartalonsa puvussa, joka oli omiansa suuresti lisäämään hänen jäseniensä sopusuhtaisuutta. Lyhyt mustasta verasta tehty halkohihainen nuttu, leveä vyö vyötäisillä ja housunlahkeet tummanruskeasta nahasta tehtyjen saappaiden pitkissä varsissa; — sellainen oli hänen pukunsa. Jos hänellä vielä olisi ollut miekka, niin hän olisi ollut täydellinen herrasmies.
Kreivi loi häneen katseen, joka ilmaisi mitä suurinta kummastusta, milt'ei hämmästystä. Hän ojensi molemmat kätensä ja meni häntä vastaan ikään kuin aikoakseen koskettaa häntä ja siten tullakseen vakuutetuksi, ett'ei nähnyt unta.