"Tervetuloa, lanko!" sanoi hän raukealla äänellä. "Onko teillä vielä mitä minulta kysyttävää?"
"Anteeksi, jalo käly", alotti kreivi ja astui esiin laskien kätensä hänen päällensä, "minulla on vielä muuan seikka, josta tahtoisin teille puhua… Kunpa vaan kestäisitte!"
"Puhukaa, puhukaa, Hannu kreivi… Tunnun paremmalta, kuin olen ollut pitkään aikaan… Jos asianne koskee Agnesta, tytärtänne, niin enpä tiedä toki mitään unhottaneeni…"
"Niin … mainitsette tytärtäni, rakasta Agnestani, Richissa… Minä kuvittelen, tiedättekös, mielessäni, että jos tyttäreni olisi vihastuttanut minut itseensä, josta Jumala varjelkoon, ja siten riistänyt minulta ilon nähdä häntä moneen pitkään vuoteen…"
"Kavahtakaa, lanko!" keskeytti hänet Richissan lempeä ääni, "sellaista voi tapahtua ainoastaan, jos itse annatte siihen aihetta … ja silloin olette itse hankkinut rangaistuksenne… Teillä ei ole niin kovaa sydäntä, kuin monella muulla, että jaksaisitte semmoista surua kestää…"
"Kaikkivaltias torjukoon minusta semmoisen onnettomuuden, Richissa … mutta jos niin kävisi ja minä olisin sairaana ja heikkona, niin kuin te nyt olette, ja tultaisiin minulle sanomaan: tyttäresi on tullut ja haluaa sovintoa… Mitä minun pitäisi tehdä?…"
Surunvoittoinen hymy ilmautui Richissa rouvan kasvoille, vaikka silmät olivat totiset. Näytti siltä kuin hän olisi käsittänyt lankoansa sanojen mukaan, mutta ennen kuin hän ennätti vastata, kysyi kreivi taas:
"Mitä te tekisitte sellaisessa tapauksessa, kälyni?"
"Mitäkö tekisin…? Saman mitä sydämeni sanoo, että teidänkin pitäisi tehdä, Hannu kreivi, oi … unhottaa ja antaa anteeksi!"
"Mutta jos vaimoni olisi näin menetellyt?"