Vähän enemmän kuin puoli tuntia oli kulunut kreivin lähdöstä, kun vahtitornista kuului torventörähdys ja muuan palvelija riensi voudille ilmoittamaan Herman Bermania, joka pyysi päästä linnaan. Vouti näytti epäröivän, mutta Melcher Gjordinpoika, joka oli saapuvilla, poisti kaikki arvelut ja nostosilta laskettiin ja Herman ja Erkki ratsastivat Oppenstenin linnaan.
"Onko teillä ollut tietoja pohjoisesta päin, vouti?" kysyi Herman laskeuduttuaan hevosensa selästä ja jätettyään sen Erkin huostaan.
"Tänään saimme", vastasi Martti Gråbo, "Engelbrekt marssii linnaa vastaan, hän on varmaankin täällä ennen puoliyötä, jollei…"
"Jollei…?"
"Hannu kreivi on ratsastanut hänen puheilleen ja minä toivon hänen kykenevän torjumaan sen vaaran, joka uhkaa Oppenstenia…"
"Oppenstenin linnasta voi kuitenkin tulla talonpoikain kiusa, niin kuin noista muistakin linnoista, jotka sijaitsevat näin sisämaassa, eikä lempeä Hannu kreivi aina ole oleva linnanherrana. Sen tähden minusta näyttää siltä kuin kreivi olisi turhaan lähtenyt sille matkalle."
"Arveletteko sitten, että Oppenstenin linna jaotetaan maan tasalle, niin kuin on käynyt Smålannin linnain…?"
"Niin arvelen!"
"Mutta onhan kreivi aina ollut Engelbrektin ystävä ja on tämän ystävyyden takia saanut olla vankeudessakin…!"
"Mutta yksi seikka on asetettava miesten ystävyyttä korkeammalle … se on isänmaamme, ja Engelbrektin ystävän täytyy olla Ruotsinkin ystävän eikä hän silloin ole itkevä Oppenstenin raunioiksi murskattuja muureja."