"Vapaa olen ja olen jo puolestani valinnut… Minä seuraan teitä, Engelbrekt, sillä tuolla pimeässä vankilassa on minulle selvinnyt, että herrainvaltaa meidän maassa on aina seurannut kuninkaanvalta, ja minusta näyttää, minkä verran olen kuullut teistä ja siitä valtatyöstä, jonka olette alottanut, ett'ei kuninkaanvaltaa täällä voida erottaa Ruotsin rahvaasta. Sen tähden tahdon olla teidän miehiänne, niin kauvan kuin käsivarteni kykenee miekkaa käyttämään."
"Tuo puhe kuuluu hyvältä korvaan, ritari… Mutta minun tieni ei ole ruusuilla kukitettu eikä mahtane sellaiseksi teidänkään tulla!"
"Se seikka jääköön Jumalan tahdosta riippumaan… Vastoinkäymiset eivät lannista Broder Sveninpojan mieltä tai erota häntä teistä ja Ruotsista. Kummalliselta minusta kuitenkin tuntuu", lisäsi hän hetken vaiettuansa, "että ensimmäinen sanani teille on oleva varoitus."
"Kenestä tai mistä, aiotte sitten minua varoittaa ritari? Minä arvelen, että nyt halustakin mittelemme miekkojamme Eerikki kuninkaan kanssa!"
"Eerikki kuningas on nyt parhaillaan matkalla Tukholmaan!" sanoi
ritari. "Olen rientänyt yötä päivää ilmoittamaan teille sitä.
Kymmenellä laivalla hän on lähtenyt Köpenhaminasta; itse hän on
Rosenkransen-laivalla."
"Eerikki kuningas matkalla Tukholmaan", sanoi Engelbrekt miettiväisesti, mutta lisäsi sitten: "no hyvä, me olemme siis täällä Laga-joella löytäneet matkamme määrän, jolleivät nuo vihollisleirin herrat aio lähteä pohjoista kohti. Siinä tapauksessa saanemme kai vielä täällä hiukan viipyä."
"Mitä tulee skånelaisiin herroihin, jotka ovat kokoutuneet tänne", virkkoi Broder Sveninpoika, "niin halunnevat he kyllä käydä pakkosopimukseen, jos muuten saamani tiedot ovat tosia."
"Sen saamme kohta nähdä!" arveli Engelbrekt. "Tarjoamme heille mitä voimme."
Skånelaiset herrat eivät kuitenkaan mitään niin halunneet kuin pakkosopimusta ja tämä halu kävi yhä hartaammaksi, mikäli he saivat tietoja ruotsalaisen sotajoukon voimasta. Parin päivän perästä tehtiin välirauha ja Engelbrekt läksi talonpoikaissotajoukkoineen taas marssimaan pohjoiseen päin. Ruotsin valtakunta oli vapaa, julmat voudit karkoitetut taikka vahingottomiksi tehdyt, heidän linnansa elikkä "pesänsä", joiksi riimikronikka niitä sanoo, olivat joko maahan hajotetut taikka poltetut taikka, jos ne asemansa taikka lujuutensa vuoksi olivat maan puolustukselle välttämättömät, jätetyt syntyperäisten ruotsalaisten miesten haltuun.
Arbogassa laski Engelbrekt sotajoukon kotiin; se tapahtui syyskuun lopulla. Se kuuluu lopulla nousseen 100,000 mieheen ja sellaista sotakuria pidettiin tässä sotajoukossa — sanotaan — ett'ei yksikään talonpoika kadottanut mitään edes kanankaan arvoista. Ennen kuin erottiin, pidettiin Engelbrektin luona neuvottelu ja moni oli sitä mieltä, että sotajoukko oli pidettävä koossa, kunnes saataisiin varma tieto kuninkaan tulosta. Mutta toiselta puolen oli sotajoukon koossapitäminen hyvin rasittavaa, eikä tarvinnut pahoin pelätä sitäkään, että sen kokoonsaaminen kuninkaan tullessa veisi paljon aikaa. Ja voitiinhan sitä paitse täydellisesti luottaa Hannu Kröpeliniin ja hänen kanssansa tehtyyn välirauhaan.