"Luultavasti he aikovat piirittää koko kaupungin", vastasi Kröpelin ja oli tuskin saanut sen sanotuksi, ennen kuin muuan mies tuli ratsastaen ja laskeutui hevosensa selästä sekä riensi muurille.
Mies kertoi koko Brunkebergin ja samoin Södermalmin olevan täynnä aseellista rahvasta.
Kuningas kalpeni vihasta tämän kuullessaan ja läksi kiiruusti pois muurilta sekä meni linnaan. Hänen täytyi kuitenkin kohta muuttaa käytöstänsä ja noudattaa voutiensa esimerkkiä sekä ruveta keskustelemaan Engelbrektin kanssa. Tämä päättyi niin, että seuraavan vuoden syyskuun 8 päivään oli oleva välirauha ja että silloin neljä herraa kustakin kolmesta valtakunnasta oli kokoutuva Tukholmaan selvittämään ja ratkaisemaan kaikkia niitä kanteita ja valituksia, joita toisella riitapuolella saattoi olla toista vastaan. Kuningas valitsi itse ne neljä ruotsalaista herraa, joiden piti kuulua lautakuntaan, nimittäin Skaran Sigge piispan, Turun piispan Maunu Tavastin, Krister Niilonpojan (Vaasa) ja Hannu Kröpelinin. Yhdeksänkolmatta ylhäistä herraa takasi kuninkaan ja niiden joukossa Vesteråsin Olavi piispa, Ewerstenin Hannu kreivi ja kreivi Witzlau. Tämä sopimus tehtiin marraskuun 15 päivänä.
Suuresti Ruotsissa-oleskeluunsa tyytymättömänä matkusti kuningas heti kohta sen jälkeen takaisin Tanskaan.
Mutta vajaan kahden kuukauden kuluttua siitä valittiin Engelbrekt Engelbrektinpoika Arbogan valtakokouksessa Ruotsin valtakunnan päämieheksi.
"Kuka nyt on Ruotsin valtakunnan kuningas?" kysyi sen kuullessaan Jöns
Pentinpoika (Oxenstjerna) pistävästi hymyillen äidinisältään, Krister
Niilonpojalta.
VIIDES JAOS.
Valtionhoitaja.
I.
Albrekt herttuan nuolet.