"Belgsting!… Mutta jatkakaa kertomustanne, kreivi … minä tiedän, että mies niihin aikoihin oleskeli siellä ulkomailla, mutta en tiennyt hänen olleen missään tekemisissä teidän kanssanne taikka…"
"Juhanin kanssa tahdotte sanoa… Hänen kanssansa hänellä ei ollutkaan mitään tekemistä. No niin, kaikki kävi sopimuksen mukaan ja me ratsastimme minkä vaan hevoset jaksoivat juosta pois Schwerinin linnasta. Emme kuitenkaan olleet ehtineet kauvas, ennen kuin huomasimme, että meitä ajettiin takaa, ja minä tunsin selvästi vanhan Rafnin ja hänen vävynsä Balzar ritarin. Pelastumista toivomaan sai minut enää vaan synkkä metsä, jota lähenimme; siellä, arvelin minä, pitäisi meidän voida eksyttää vainoojamme. Mutta täällä kohtasi uusi vaara. Metsään oli kätkeytynyt joukko aseellisia miehiä, jotka meidän tullessamme karkasivat esiin. Kuutamon valossa tunsinkin Lydeke Rosenbryggen ja hänen poikansa Lydertin. Mutta he eivät yrittäneetkään meitä pidättämään, vanhus viittasi päinvastoin kädellään ja me ajoimme metsään. Me poikkesimme heti syrjätielle mitä pikemmin päästäksemme lävitse, mutta kohta kuulimme miekkain kalskahtelevan vastakkain ja huutojen kaikuvan. Minä olin aluksi kahden vaiheella, kääntyäkkö takaisin vai jatkaa matkaa, mutta ennen kaikkea tahdoin, ett'ei mikään arvaamaton tapahtuma kohtaisi sukulaistani, ja vihdoin en enää malttanut olla rientämättä takaisin häntä auttamaan. Minä olin näet vakuutettu siitä, että hänen päällensä oli hyökätty ja sen takia taisteltiin."
"Se oli joku hansalaisten tekemä äkkikarkaus", huomautti piispa, "mutta minua ihmetyttää, että te saitte kulkea hätyyttämättä, kreivi."
"Kaikki oli Lydeken vehkeitä. Oliko hän saanut minun hankkeistani mitään tietoa, sitä en tiedä, mutta että hän oli lähettänyt Rafn von Barnekowille sellaisen viestin ainoastaan vietelläkseen hänet satimeen, sen sain sitten tietää."
"Te siis jätitte kälynne ja menitte taistelupaikalle?"
"Minä pyysin Eerikki Bildsteinin ratsastamaan edeltäpäin muutamaan läheiseen luostariin ja siellä odottamaan minua. Sitten riensin taistelupaikalle. Siellä näin ensin kälyni oikean puolison ja se oli näky, jota kerran nähtyään ei unhota. Tuo kookas mies seisoi siellä molempien ritarien välissä ja heilautteli leveätä miekkaansa, niin että kauppiaan joukosta kaatui mies toisensa perästä. Juuri kun tulin, näin hänen voimakkaalla käsivarrellaan raivaavan leveän tien lehdon lävitse ja kuulin huutavan ritareille, että he ryntäisivät lävitse. Nämä noudattivat neuvoa, mutta Lydeke heittihe tuossa tuokiossa hevosen selkään ajaakseen saalistansa takaa. Silloin tarttui tuo väkevä urho kauppiaan selässä olevaan jouseen ja olisi epäilemättä temmannut hänet alas hevosen selästä, jollei jousta pitävä nauha olisi irronnut ja hän siten päässyt irti."
"Entä nuoli?" kysyi Tuomas piispa.
"Vanhan Rafn ritarin, joka oli saanut monta vuotavaa haavaa, kauppias kohta saavutti… Ritari melkein putosi hevosen selästä minun luokseni saapuessaan ja minä pitelin häntä sylissäni, kun hurja kauppias tuli. Jo kohotti tämä miekkaansa ja jo olisi ritari Rafn von Barnekow ollut mennyttä miestä, ennen kuin minä olisin ennättänyt heittää hänet sylistäni ja saada miekkani tupesta, jollei…"
"Häneen sattui nuoli, vai kuinka?"
"Häneen sattui varmasti tähdätty nuoli, niin että nuolenkärki, joka oli tunkenut sisään selkäpuolelta, tuli näkyviin sydämen alapuolelta. Se nuoli oli aivan tämän näköinen"; kreivi kohotti nuolia ja käänteli niitä auringonpaisteessa.