Vajaan tunnin kuluttua siitä ratsasti Herraan Berman Erkin seuraamana ulos Örebron linnasta ja kohta sen jälkeen läksi myöskin Hannu kreivi miehineen. Hän ratsasti samalle suunnalle kuin Hermankin, mutta kulki hitaammin ja aikoi suoraa päätä Tukholmaan.
Herman ja Erkki ratsastivat verkalleen. Juuri päästessään kaupungista ja joutuessaan maantielle kiintyi heidän huomionsa muutamaan mieheen, jonka pitkä ja kookas vartalo heti pisti silmään. Hän oli rihkamasaksan puvussa ja kantoi vaatekääryä olallaan. Herman katsahti häneen vaan sivumennen, mutta Erkki piti tarkkaan silmällä kaikkia hänen liikkeitään ja jäi sitä tehdessään vähän matkaa isännästään jälelle. Mies ei näyttänyt huomaavan, että häntä tarkastettiin, vaan jatkoi tyynesti kulkuansa jotakin laulunpätkää hyräillen ja hävisi muutamaan kaupungin ulkoreunassa sijaitsevaan pieneen taloon.
Erkki kannusti samalla hevostansa ja oli kohta Hermanin rinnalla. Aamu oli kaunis ja vilvoittava tuuli puhalsi hiljakseen metsän lävitse ja pitkin suurta tasankoa. Erkki oli erinomaisen hyvällä tuulella ja kysäsi vähän väliä jos jotakin, mutta sai lyhyitä vastauksia tai ei saanut ollenkaan. Siitä hän ei kuitenkaan näyttänyt olevan millänsäkään. Hänen leveä suunsa vetäytyi veitikkamaiseen hymyyn ja hän alkoi laulaa lempilauluansa Elisifistä, jonka Bernhard pitkä ryösti Risebergan luostarista.
Kun ei tämäkään näyttänyt herättävän hänen isäntäänsä, niistä unelmista, joiden vallassa hän oli, alkoi Erkki, joka nyt näkyi saaneen päähänsä huvittaa isäntäänsä, tahtoipa tämä tai oli tahtomatta, puhella itsekseen.
"Se nyt on varma", sanoi hän ja näpsähytti hevostansa notkealla pajunoksalla, jonka oli tiepuolesta siepannut, "se nyt on varma, että jossakin tässä maailmassa tytön täytyy olla, ja jospa vaan tietäisin missä, niin kylläpä sitten näyttäisimme, että hänet saisimme … nii-in, tuo ankara Bernhard herra oli kyllä samaa maata kuin kaikki nuo ulkomaalaiset, mutta hän sai kuitenkin tahtonsa perille ja perille se täytyy minunkin saada, niin totta kuin nimesi on Lakka!" jolloin hän taas näpsähytti vitsallaan.
Herman katsoi kummastellen nuorukaiseen ja tämä hymyili hänelle niin veitikkamaisesti.
"Nii-in, sen sanon minä, niin totta kuin nimeni on Erkki Laurinpoika!"
"Kenestä ja mistä puhut, Erkki?"
"Hm … sepä kysymys. Ritarismiehestä, joka rakastaa erästä arvoisaa neitiä", sanoi hän, "ja joka on hänet saava, vaikka kuinkakin pimeältä näyttäisi."
"Niinpä luvannet tällä kertaa enemmän kuin kykenet täyttämään, Erkki!"